Ja jälleen ollaan perjantaissa ja viikonloppu edessä. Meidän viikonloppuun mahtuu ystävien luona käymistä ja siihen liittyen jotain erityisen odotettua ja todennäköistä kotiinviemistä. Olen odottanut tätä viikonloppua en yhtään vähempää kuin kahdeksan vuotta ja jos siitä nyt viimein tulee totta, tulette kuulemaan pörröisiä uutisia pian. Sen voin luvata!

On ollut ihana huomata, miten kivasti blogissani startannut postaussarja viikon biisilistasta on otettu vastaan. Sarjaa on ollut todella mukavaa toteuttaa ja samalla jakaa kanssanne musiikillisia elämyksiä. Kiitos kun olette olleet ihanine kommenttienne kanssa tässä mukana ja kertoneet myös omia musiikillisia fiiliksiänne. Tästä lähtien postaussarjan julkaisuväli tulee kuitenkin jonkin verran harvenemaan, mutta ei kokonaan toki loppumaan. Toivottelen siis tämän listan myötä mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille ja rentouttavia päiviä! <3

VIIKON BIISILISTA:

Club for Five / Running Up That Hill 

Club for Five kuuluu ehdottomiin suosikkeihini kautta aikojen! Kuulin tämän CFF:n version Kate Bushin klassikkokappaleesta muutaman vuoden takaisilla musiikkimessuilla ja jäin biisin koukkuun heti!

Melody Gardot / Over the Rainbow

Melody Gardot'n uskomaton selvitymistarina vakavasta liikenneonnettomuudesta on todella koskettava ja kuinka hän sen jälkeen aloitti laulajanuransa saamistaan vammoistaan huolimatta. Olemme kerran nähneet Gardot'n soittavan Porin Jazzeilla ja muistan, kuinka lumoutuneena kuuntelin hänen tuotantoansa ja tummaa, kaunista ääntään.

Backstreet Boys / Incomplete

Bäkkärit on lapsesta saakka kuulunut suosikkeihini ja Incomplete on heidän kappaleistaan omassa TOP kolmosessa.

Flying Colors / Peaceful Harbor 

Heikki opetti minut kuuntelemaan tätä yhdysvaltalaista yhtyettä ja Peaceful Harbor saa minut nauttimaan musiikista joka solullani!

Kaija Koo / Siniset tikkaat

Tämän kappaleen kertosäe on jotenkin todella lohduttava, kuinka elämän kaatumisista voi nousta ylös. Tiesittekö, että kappaleessa kerrottu nuori tyttö on Diandra?

Viikon biisilista ja kohti odotettua viikonloppua

24. maaliskuuta 2017

Istuskelen juuri söpösti somistetussa ja viihtyisän puheensorinan täyttämässä kahvilassa. Otin koneen mukaan aikeenani kirjoittaa hieman kuulumisia ja mietteitä kuluneilta päiviltä. Heikki lähti käymään punttisalilla ja minä nautin leivoksen kuuman kahvin kera samalla kun näppis sauhuaa tajunnanvirran tuottamia sanoja. Ihan reilu työnjako. Ainut miinus, mikä tätä hetkeä hieman spoilaa on takanani istuva asiakas, joka syö niin äänekkäästi, että tekisi mieli kääntyä ja sanoa asiasta. Niin kuin ehkä muistatte, olen todella yliherkkä ruoan mässytykselle ja se ärsyttäää itseänikin. Misofoniaa kaiketi?

Viime päivät ja oikeastaan jo viime viikot ovat sujuneet mukavasti. Ihan oikeasti, vaikka ei siitä kauaakaan ole, kun kirjoitin itsenikin yllättäneestä romahtamisesta.  Mutta sanotaanko näin, että olosuhteisiin nähden voin hyvin.

Sen jälkeen kun sain tekstin masennuksestani kirjoitettua ja samalla jäsenneltyä tapahtumat myös itselleni, aloin pikkuhiljaa hyväksyä tilanteeni. Vakavan masennuksen alustava diagnoosi tuntui aluksi aivan siltä, kuin elämäni laiva olisi ajanut karille. Nyt kuitenkin elämän myötätuuli on alkanut puhaltaa lämpimän lempeästi -vaikka toipuminen on vasta alussa- ja se tuntuu tietenkin hyvältä.

Luin kerran eräästä lehdestä, että masennuksen tai ahdistavien kokemusten keskellä olisi hyvä pitää kiinni tietyistä päivärutiineista, jotta ei eristäytyisi irti arjesta tai muista ihmisistä. Tällaiset miellyttävät arkirutiinit ovat viime päivinä oikein korostaneet merkitystään ja siksi yritän pitää itseni aktiivisena liikkeissäni niin, että myös ajatukseni pysyvät kiinni myönteisissä asioissa. Tämä on auttanut minua elämään päivä kerrallaan olematta liian huolissani huomisesta ja asioista, jotka eivät vielä ole tapahtuneet.

Toinen arjessa ilahduttava asia on ollut huomata oma kehitys sisäisen luovuuden tuottamisessa ulos. Auringonvalon lisääntyessä olen lähes päivittäin kaivanut kameran esille kaapista ja alkanut kuvaamaan. Olen havainnut tämän todella terapeuttiseksi tavaksi hallita stressiä vaikka välillä vähän turhauttaakin, jos tietty kuvausidea ei onnistukaan. Teidän kannustava palautteenne kehittymisessäni on kuitenkin ilahduttanut minua niin paljon, että olen viimeinkin ajatellut rohkaistuvani ilmoittautumaan jollekin valokuvauskurssille ammattilaisen ohjattavaksi. Katsotaan milloin ja mihin, mutta nyt minulla olisi siihen aikaa myös keskittyä! 

Minusta on myös alkanut tuntumaan, että viimein olisi aika ostaa blogille oma domaini ja näin ollen ottaa blogin pitämiseen hieman ammattimaisempi ote. Viime viikkojen ja myös tulevat blogiyhteistyöt ovat saaneet minulle onnistumisen tunteita omiin taitoihini ja kykyihini pitää blogia ja siihen, että oma uniikki tyylini tähän pieneen sivutyöhön on viimein löytynyt. Ja arvaatteko mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että haluaisin blogini ulkoasuun hieman yksilöllisempää ilmettä ja tehdä sen samalla hieman helppolukuisemmaksi. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että uusin postaus aukeaisi etusivulle ilman ylimääräisiä klikkauksia "lue lisää"-painikkeesta. Koittakaa siis kestää tulevia ulkoasumuutoksia. Lupaan, että tuleva ulkoasu tulee pysymään samana hieman pidempään, kuin tämä nykyhetkinen. ;)

Hiljattain eräässä yhteydessä tuli kaunis ajatus siitä, että itseensä tasapainoisesti suhtautuva ihminen ei ajattele itsestään liikaa, muttei myöskään liian vähän. On siis ihan oikein tuntea itseään kohtaan tervettä arvostusta, kunnioitusta ja uskoa itseensä. Tätä nyt opettelen ja yritän muistaa sanoa itselleni joka päivä, että minä osaan ja voin olla itsestäni terveellä tavalla ylpeä.  Jospa sitä alkaisi puhumaan itselleen viimein kauniisti?

Ajatuksia blogista, luovuudesta ja jaksamisesta

23. maaliskuuta 2017

Toissapäivänä nukuttuamme pitkät ja maittavat yöunet heräsimme upeaan, kevättä tulvivaan aurinkoiseen päivään. Sälekaihtimien raoista tulviva valo kutsui viettämään rentoa aamua kahvia rauhassa siemaillen ja nauttimaan päivästä happirikkaassa ulkoilmassa. 

Asuinalueemme lähellä on pari erittäin kivaa ulkoilualuetta, mutta tällä kertaa ajattelimme pistäytyä hieman pidemmälle Arabianrannan läheisyyteen, Lammassaareen. Käyntimme täällä satumaisen kauniissa ja idyllisessä saaressa oli meiltä molemmilta laatuaan ensimmäinen eikä varmasti jäänyt viimeiseksi! Perille vievät pitkospuut, ympäröivä luonto ja hiljaisuus keskellä kaupunkia sai meidät välittömästi nauttimaan hetkestä juuri niin kauniina, kuin se eteemme aukesi!

Auringon hieman lämmittäessä kipusimme korkealle Lammassaaren lintutorniin, josta voi bongata monenmoisia fogeleita. Heikki oli keittänyt meille lämmittävät raakakaakaot termariin ja nautimme ne tornissa höyryävän kuumina ihan oikeista mukeista. Siellä istuskellessa ei oikeasti voinut käsittää, mikä hiljaisuus ympärillä vallitsi ja miten rentouttavaa oli nauttia luonnon läsnäolosta. Ainut miinus mitä jäin kaipaamaan, oli ne lampaat, jota saaressa ei nimestään huolimatta tullut vastaan, heheh. Ehkä bääbäät ovat saaren pelloilla joskus käyskennelleet?

Tornista alas kavuttuamme aloimme palata takaisin Arabianrantaan. Vaikka kuinka yritin elää hetkessä mahdollisimman läsnäolevasti, en millään malttanut pitää kameraa irti käsistäni. Saaressa vaan yksinkertaisesti oli niin tavattoman kaunista, että halusin ikuistaa nuo fiilikset kuviin niin hyvin kuin vain taitaisin. Ehkä seuraavalla kerralla maltan jättää kameran kotiin ja ikuistaa näkemäni ennemmin mieleeni ja silmieni verkkokalvolle. Ehkä. Tai sitten en.

Rentoa keskiviikkoa! 

Lammassaaressa

22. maaliskuuta 2017

Kaupallisessa yhteistyössä Lapuan Kankurit

Miten ihana tunne onkaan, kun päivä on jo aivan selvästi pidentynyt ja valon määrä lisääntyy jatkuvasti! Muistan vielä muutaman vuoden takaa, kuinka kevään tulo sai minut väsyneeksi, mutta aivan viime vuosien aikana minusta on alkanut tuntumaan, että mitä enemmän aurinko tavoittaa säteillään, sitä paremmin voin.

Kevään tulon voi aistia myös monen blogin pitäjän keväisistä kuvista sisustuksen saralla. Yksi tämän kevään suosikkiväreistä tuntuu monella olevan vaaleanpunainen ja niin myös meillä. Pieni ripaus tätä raikasta kevään tuulahdusta riittää pudistamaan talven pölyt ja miten iloinen olenkaan, kun pääsin toteuttamaan blogini kautta kaupallisen yhteistyön Lapuan Kankureiden kanssa tästä vaaleanpunaisesta, kertakaikkisen kauniista Eskimo-villahuovasta!

Lapuan Kankureiden tuotteet viehättävät minua tyyleiltään ja materiaaleiltaan todella paljon. Ajattomat, skandinaviset kuosit ja aidot luonnonmateriaalit takaavat, että kodin sisustus miellyttää arjessa ja parhaassa tapauksessa suo rentouttavia ja voimannuttavia hetkiä arjen kiireissä. Oma tärkeä jokailtainen latautuminen on, kun päivän päätteeksi istahdan sohvalle jalkojen maatessa pitkin pituuttaan, pöydällä tuoksuu höyryävän kuuma kupillinen teetä ja saan käpertyä mieltä ja kehoa lämmittävään huopaan. Siitä saakka kun tämä Eskimo saapui meille lämmittämään (jo sen loppuun saakka mietitty tyylikäs pakkaus vakuutti minut kauneudellaan!), olen joka päivä käpertynyt sen syleilyyn ja onpa sen sisässä nukuttu jo monet, monet päiväunet. Sitä kuuluisaa Hyggeä parhaimmillaan! Tästä huovasta tulee olemaan vuosiksi iloa ja sen kaksipuolisuus mahdollistaa mukavan vaihtelun. Huovan pesulapussa lukee myös "Made in Finland".

Jotta tästä villaisesta lämmittäjästä iloitseminen ei jäisi vain yksipuoleiseksi, Lapuan Kankurit halusi muistaa myös teitä! Monet teistä innostuivat tästä huovasta Instagraminkin puolella, joten olen iloinen voidessani jakaa teille alekoodin normaalihintaisiin villahuopiin! Koodilla PERHOSENALENNAN saat -20 % alennuksen normaalihintaisista villahuovista ja alennus on voimassa 20.3.-31.3. saakka. Tästä linkistä pääset katsomaan valikoimaa.

Lämmin kiitos Lapuan Kankureille tästä ihanasta yhteistyöstä ja toivon, että alekoodista on teille lukijoille iloa! 

Ihanaa alkanutta viikkoa! 

Lämmittävä Eskimo (sisältää alekoodin)

20. maaliskuuta 2017

1. Hitaat aamut. Rakastan auringonsäteiden pilkahtamista sälekaihtimien läpi herättäen uuteen päivään.

2. Linnunlaulu. Maaliskuun ylittäessä puolenvälin myös linnut ovat heränneet kertoen viserryksellään seuraavan vuodenajan tulosta.

3. Kevään värit, kuosit ja materiaalit. Vaatekaappini on hieman päivittynyt kevättä ajatellen. Valkoinen pitsipusero, beige midimittainen pliseerattu hame ja sinivalkoraitainen pusero odottavat pääsyään käyttöön.

4. Ihanat ihmiset. Niitä riittää elämässäni, olen onnekas! <3

5. Tuoreet kukat. Pinkit ruusut, lilat tulppaanit, sininen hortensia. Kuka näihin voisi kyllästyä?

6. Loma. Pian alkava talviloma rakkaan kanssa on todella odotettu!

7. Hyvät yöunet. Unettomien viikkojen jälkeen jo kaksi kokonaista viikkoa hyvin nukuttuja öitä. Ihanaa!

8. Kynttilän valo. Joka illan ja joskus jopa rennon aamun tunnelman luoja.

9. Kamera. Valon lisääntyessä olen lähes päivittäin ottanut kameran laukusta ja alkanut kuvaamaan arjen ilahduttavia asioita. Valokuvauskurssille pääseminen on edelleen haaveenani!

10. Huumori. Onneksi itselleenkin voi nauraa eikä elämää tarvitse suorittaa pipo kireänä.

Kiitos viehättävä Elisabete postausideasta, jonka toteuttaminen palautti ihanasti mieleen arjen hyvät asiat.

Lepppoisaa sunnuntaita!

10 syytä hymyyn

19. maaliskuuta 2017

Kirjoittelin alkuviikosta, kuinka viehätys siniseen on tullut aivan yllättäin. Tämä yllättävä väri-ihastus on jatkunut, kun tällä viikolla kävin ystäväni kanssa ihastelemassa flowereita. Muutama viikko sitten sähköpostiini kilahti nimittäin yllätys, jossa yllätyksen lähettäjä muisti minu lahjakortilla Plantageniin. Yllätys oli aivan ihana ja huokailin jälleen, miten minua taas muistettiin niin kauniisti ja huomaavaisesti. Oikeesti, en pidä yhtäkään hyvyyden osoitusta itsestäänselvyytenä ja välillä jopa hämmennyn siitä, miten paljon ystävällisyyttä ja rakkautta saan arjessa osakseni. <3

Hortonomi neuvoi minua asettamaan hortensian valoisaan paikkaan ja kastelemaan sitä kolme kertaa viikossa. Sopivin paikka tälle siniselle kaunottarelle löytyi keittiönpöydältämme ikkunan vierestä ja yritän tehdä kaikkeni, että hortensia kestäisi mahdollisimman pitkään kauniina!  Siinä se eilenkin ilahdutti kun rakas, pitkäaikainen ystäväni Noora tuli meille lounaalle. Paljon hyvää on siis mahtunut tähän viikkoon!

Tämän viikon biisilista jää valitettavasti hieman tyngäksi, johtuen puhtaasti siitä, että koko viikkona olen kuunnellut vain kahta levyä. Heikki toi minulle yhtenä päivänä lahjaksi Ed Sheeranin uuden Divide-levyn, jota olen kuunnellut lähestulkoon 24/7. Muutama kappale on siitä noussut ylitse muiden, mutta levyä täytyy silti vielä hieman  makustella, ennen kuin voin kertoa siitä lemppariraitani. Toinen soittamani levy (Ed Sheeranin levynkuuntelun välissä) on  Manu Katchè joka on tunnelmallista insturumentaalista hyvän mielen musiikkia. Soitatin sitä eilen myös Nooralle ja hänkin piti kuulemastaan. 

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja lämmin kiitos ihanasta kukkasesta Stella Vaniljalle! <3 

Lisää sinistä ja viikon lyhennetty biisilista

17. maaliskuuta 2017

Eilen oli upea päivä. Koin todella hyvää mieltä, iloa ja ystävyyttä kahden eri ihmisen kohtaamisessa ensin aamulla ja sitten iltapäivällä. Näiden tapaamisten välissä pistäydyin silmiä hivelevän kauniissa ja inspiraatiotulvan täyttämässä Zarrossa, Fredrikinkatu 37:ssä

Käyntini tarkoitus oli noutaa tuoteyhteistyön tiimoilta eräs pörröinen, pehmeä paketti (josta pääsette lukemaan myöhemmin), ja sen lisäksi olin kysynyt etukäteen, jos saisin napata muutaman valokuvan erityisesti teitä lukijoita ajatellen. Sitä mukaa, kun olen mieltymyksiänne oppinut tuntemaan, tiedän, että pidätte Zarron kaltaisesta sisustuksesta; pehmeistä väreistä, selkeistä linjoista ja arjessa mukana olevasta kauneudesta.  En siis millään voinut vastustaa kysyä lupaa muutamaan valokuvaan ja ilokseni siihen suostuttiin. Kiitos paljon!

Zarron verkkosivuja selatessa voi etukäteen tutustua siellä myytäviin brändeihin. Omia muutamia suosikkejani näistä on Chhatwal & Jonsson, Kartell ja Hay.

Upeiden huonekalujen, mattojen ja valaisimien lisäksi liike kylpee innoittavassa piensisustuksessa muun muassa tekstiilien, maljakoiden ja kynttilänjalkojen sädehtivässä meressä. Kuvia ottaessani verkkokalvojeni pinnalle piirtyi väkisinkin silmiä hiveleviä kokonaisuuksia ja aisteja helliviä mielikuvia. Nämä mielikuvat eivät olleet yhteydessä ostamiseen vaan jo pelkkä kauneuden katseleminen ruokki luovuuttani ja inspiroitumistani. Uskallan siksi väittää, että sama miellyttävä kokemus ei olisi syntynyt esimerkiksi rautakaupassa. ;)

Zarro
Fredrikinkatu 37
00120 Helsinki

Miellyttävän kokemuksen Zarrossa kauniin esillelaiton lisäksi teki todella ystävällinen henkilökunta. Kuvia ottaessa kuulin sivusta, kun erästä rouvaa palveltiin huonekaluostoksiin liittyen ja minulle tuli välittömästi tunne, että tämän asiakkaan yksilölliset tarpeet otettiin upeasti huomioon. Kuluttajana arvostan itsekin tällaista suhtautumista asiakkaisiin ja kyseistä asiakaspalvelutilannetta hieman sivustaseuranneena en voinut kuin ihailla arvostaen palvelun laatua ja aitoa, henkilökohtaista ystävällisyyttä. Palvelun aitouden kun pystyy aistimaan jo muutamassa sekunnissa ja kun se saa kokea, palvelutilanne on molemmin puolin onnistunut!

Kitos Zarrolle kuvausmahdollisuudesta ja toivon, että tästä postauksesta oli teille lukijoille iloa!

Inspiroiva Zarro

16. maaliskuuta 2017

Tiedättekö sen tunteen, kun yllätätte itsenne ihastelemasta jotain, mistä ette ennen ole juurikaan tykänneet? Niin kävi myös minulle, kun piipahdimme ystäväni kanssa Indiskassa pari viikkoa sitten. 

Sininen ei ole värinä kuulunut viime vuosien lemppareihini, mutta näissä kupeissa oli ne nähtyäni jotain uskomattoman viehättävää! Kullan, valkoisen ja sinisen yhdistelmä oli mielestäni niin juhlallinen ja hienostunut, että aivan häikäisi. Näistä kelpaakin sitten siemailla iltateetä tai vaikkapa herkullista kaakaota - kermavahdolla tietenkin!

Täytyy myöntää, ettemme oikeasti olisi näitä kupposia tarvinneet, mutta joskus sitä vaan kaipaa vähän kauneutta ja kimallusta. Ehkei tällainen pieni harakan houkutus ole väärin, eihän? ;)

Ripaus sinistä

13. maaliskuuta 2017

Meidän vaaleanvihreä jakkara kaipasi kipeästi päivitystä tämän hetkisen kotimme tyyliin sopivaksi. Idea jakkaran tuunaamiseen on ollut minulla jo pidemmän aikaa, mutta vasta viime viikolla päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Innostuin spraymaalaamisesta maalattuani puun värisen pinnatuolimme valkoiseksi ja halusin kokeilla samaa ideaa myös jakkaraan. Meillä ei ollut muuta tilaa tuunaamiseen kuin pikkuruinen parvekkeemme, ja hieman jänskäsin sotkisiko musta väri seiniä tai lattiaa. Sain kuitenkin suojattua pinnat huolellisesti ja yllättävän siististi sain projektin vietyä loppuun.

Jakkara vaati kaksi kerrosta maalia ja se myös kuivui nopeasti. Maalipurkista jäi vielä sen verran yli, että sprayasin sillä samaan syssyyn myös valkoisen lasipullon maljakoksi. Lopputuloksesta tuli mukavan rosoinen -niin kuin jakkarastakin. Kummankaan tuunaaminen ei onnistunut täydellisen siististi, mutta ehkä siinä niiden viehäys tuleekin esiin. Pieni epätäydellisyys ja maaliroiskeiden valumat luovat sopivaa fiilistä selkeälinjaiseen kotiimme, vai mitä sanotte?

Mä juuri tajusin, että meidän talviloma alkaa pian lähestymään. Ei millään malttaisi odottaa! 

Sunnuntain iloa!

Musta on aina musta

12. maaliskuuta 2017

Tähän viikkoon on mahtunut paljon hyvää. Näin perjantaina onkin siksi hyvä hetki katsoa viikkoa taaksepäin ja palauttaa mieleen, mitä kivaa se onkaan pitänyt sisällään. Nämä arjessa olevat hyvät hetket ovat viime kuukausien aikana kasvattaneet todella paljon arvoaan ja merkitystään!

Maanantaina sain hoidettua rästiin jääneitä hommia ja nauttia yksin rennosta kahvihetkestä Espresso Housessa. Rakastan EH:n rouheaa sisustusta ja maanläheisiä värejä. Kahvia siemaillessa tuntui, kuin olisi ollut suuressa olohuoneessa keskellä kauppakeskusta!

Tiistaina vietimme pienimuotoisesti hääpäiväämme ja Heikki toi minulle töistä tullessaan suuren kimpun tulipunaisia ruusuja. <3 Keskiviikkona hän yllätti minut kertomalla, että varasi meille pöydän lauantaiksi Clarionista. En malttaisi odottaa!

Keskiviikkona kävin myös ystäväni kanssa katsomassa Hidden Figures-elokuvan. Voin vahvasti suositella sitä hyvän mielen rainaksi!

Torstaina viimeistelimme ystäväni luona seinien maalausprojektia ja iloitsin, miten elämä on antanut minulle jälleen hyvää uuden ystävyyssuhteen myötä!

Näin perjantaisin on aika myös rustailla viikon biisilistaa ja kertoa, mitkä ovat tämän viikon top vitosessa.

VIIKON BIISILISTA:

Rush / Far Cry

Olenko kertonut, että Rush on yksi nistä yhtyeistä, joka aikoinaan yhdisti minua ja Heikkiä? Yhdistää se toki edelleenkin, mutta tutustumisvaiheessamme Heikkiä yllätti, että voisin pitää Rushin musiikista. (Ihan kaikki materiaali Rushin tuotannosta ei kuitenkaan minulle aukene.) Musiikilliseen ihmetykseen on syynä rakas, minua kolmetoistavuotta vanhempi enoni, jonka seurassa Rush tuli väkisinkin tutuksi ollessani pikkutyttö. Tästä siis kiitos enskalle, hahah!

Bon Iver / Towers

Ajan pysäyttävä soitanta.

Justin Bieber / Yellow Raincoat (acoustic)

Akkarina soitettu musiikki vetoaa minuun vahvasti ja herra Bieberin musiikkia kuuntelen mieluiten akustisena versiona. Pidän siitä, että on olemassa kappaleita, joita täytyy kuunnella useaan otteeseen, ennen kuin niiden merkitys aukeaa. Tämän kappaleen sanoma on juuri tällainen arvoituksellinen ja  kiehtova. Yellow raincoatin lyriikoiden merkitys tuskin liittyy vain keltaiseen sadetakkiin, joten voisiko tämä taitava muusikko laulaa tässä kenties kuvitellusta seinästä hänen ja maailman välillä?

Mikko Harju / Sinä riität

Mikko teki sen taas; päräytti ilmoille tarttuvan kipaleen, jota olen (olemme) kuunnellut lähes repeatilla. Sanat ja erityisesti jousisoittimet kappaleen taustalla saavat minussa kylmiä väreitä aikaiseksi. Oletteko nähneet kappaleen virallisen musavideon, aika liikuttava!

"Vain elämää, ei todellakaan
tää on niin paljon suurempaa"

Sami Karwonen / Rinnalla tuhansien tähtien

Samin uskomaton kyky luoda musiikkia soittaen kaikki kappaleet itse
 ne myöskin laulaen menee yli ymmärryksen! Rinnalla tuhansien tähtien on Samin debyyttilevyn oma suosikkini. Koko Vapaat kädet-levy  on tutustumisen arvoinen setti.

Ihanaa viikonloppua!

Viikon parhaat ja viikon biisilista

10. maaliskuuta 2017

Erittäin suuri kiitos eiliseen tekstiin tulleista onnitteluista, olittepa ihania! Ja toinen kiitos heti perään koskien kysymääni vinkkiä makkarimme kattovalaisimen suhteen. Olette ihan huippuja ideoinenne, kiitos! 

Ehdotuksianne läpikäyden minusta alkaa vahvasti tuntumaan siltä, että kallistun tuunaaman Vita Eosin tyylisen höyhenvalaisimen Kolmen tähden koti-blogin idealla, jonka Beauty of Lifen S minulle ystävällisesti vinkkasi. Kärsivällisyyttähän tuo vaatii, mutta kutsuisin sitä tässä kohtaa myös sisustusterapeutilliseksi projektiksi -ja olisihan se ihana fiilis nähdä jälleen oman kädenjäljen tulokset! Käymme ensi viikolla Ikeassa hankkimassa riisipallon ja siitä se tuunaus sitten alkaa, niin ja ne höyhenetkin täytyy vielä tilata. 

Uutta valaisinta pohtiessa innostuin vaihtamaan meille raikkaan mustavalkoisen petauksen. Löysin viime viikolta sattumalta Jyskin alesta hulvattoman edullisesti mustat 60 x 80 cm tyynyliinat, jotka malttamattomana piti tietenkin heti pedata esille. Niiden kavereina pitäydyin edellisessäkin petauksessa olleisiin puhtaanvalkoisiin 50 x 60 cm pellavatyynyliinoihin, mutta 50 x 50 cm tyynyliinat vaihdoin Ikean mustavalkoraidallisiin päällisiin. Pisteenä iin päälle heitin mustavalkoisen torkkupeiton sängyn päälle ja sen alla onkin otettu jo parit päivätorkut. Ei se siis paljon vaadi, että sisustus saa uutta ilmettä - pelkkien tyynynpäällisten vaihtaminen voi jo riittää!

Sain myös vihdoin spraymaalattua meidän vaaleanvihreän jalkajakkaran mustaksi ja nyt sekin sulautuu paremmin kotiimme. Siitä tulee vaan niin hyvä mieli, kun pitkään to-do-listalla olevat projektit saa tehtyä.

Rentoa keskiviikkoa!

Mustavalkoraidallinen petaus

8. maaliskuuta 2017

Latest Instagrams

© Perhosena lennän. Design by Fearne.