Vanhassa Porvoossa

5. heinäkuuta 2017



Saako joskus kertoa heti ensimmäiseksi miltä tuntuu ja jakaa rehellisesti päänsisäisiä fiiliksiä?

Mua ärsyttää. Siis niin tajuttomasti ärsyttää. Ja ärsytyksen takana itkettää. Tämä niin kutsuttu kesä! On vaan niin älyttömän kylmä, että ei jaksa enää edes naurattaa. Toissapäivänä -siis heinäkuun alussa!- hyisessä vesisateessa kengät märkinä mietin, miten jotkut voivat oikeasti ajatella, että "säät ovat vain asennekysymys." Oikeastiko? Asenteellahan niitä lämpötiloja nostetaan. 

Kohta vuoden burn outia potien olisin niin toivonut, että tämä kesä olisi antanut voimaa lämmöllään. Toki onhan niitä lämpimiä päiviä jonkin verran ollut, mutta ne päivät voi laskea kahden käsin sormin. Tai sitten kesä käy pikavisiitillä kuten eilen, aurinko paistoi hurjat pari tuntia. Tänään taasen kesästä ei ole tietoakaan, ilma on kostea ja lämpöasteita kymmenen. Ja en valehtele, kun sanon, että SOME:n kautta muiden aurinkolomapäivitysten näkeminen harmittaa. Siksi en niitä muutamaan päivään ole selannutkaan. Olisi vaan niin ihana kokea edes viikko aurinkoa, loikoilla rannalla, unohtaa kotityöt ja vaan relata. Mutta nyt se ei ole mahdollista. Ja sen hyväksyminen on ottanut koville. Typerä ilmastonmuutos.

Tämä on oikeasti ensimmäinen kerta, kun tunnen näin ja se johtuu puhtaasti siitä, että aktiivisesti menemään tottuneena pitkä sairasloma on pakottanut opettelemaan uuden, rauhallisemman elämänrytmin. Ja sairasloma ei todellakaan ole mitään lomaa. Se on toipumista ja terapiaa. Omien kipuilujen kohtaamista ja voimien palauttamista. Ja tässä elämäntilanteessa niiden edellä mainittujen auringonsäteiden puuttuminen syö mieltä. Mutta onneksi, siis onneksi, viime viikolla asiasta siskolleni kertoen hän palautti mieleeni ne hyvät asiat, joita elämässäni tällä hetkellä on. Hän myös muistutti, kuinka tärkeää minun on nyt vain hyväksyä tilanne ja miettiä, mitä voisin omissa oloshuhteissani tehdä. Systeri myös totesi, että "Sä Jenna välillä unohdat missä kaupungissa sä asut. Moni haluaisi asua Helsingissä ja tehdä siellä kaikkea kivaa." Noh, tottahan se on, että oman kotikaupungin tai sen lähistöllä olevat mahdollisuudet usein sumentuvat. Siispä siskon kanssa turisseena otimme seuraavana päivänä extemporesuunnaan idylliseen Porvooseen ja arvatkaa mitä? Sinä päivänä aurinko paistoi ja myös lämmitti! Kaiken kukkuraksi Porvoossa asuvat todella rakkaat ystävämme sattuivat olemaan vapaalla ja päivä heidän kanssaan osoittautui todella ihanaksi ja mieleen painuvaksi. <3


T-paita / H&M
Hame / Zara
Laukku / Zara
Aurinkolasit / Burberry (sponsored)
Kello / Michael Kors
Kengät / Tory Burch




Aloitimme Heikin kanssa Porvoo-päivämme lounastamalla aivan supertyylikkään Cafe Postresin ulkoterassilla. Valitsimme listalta gluteenittomat burgerit, jotka olivat valmistettu alusta saakka itse ilman mitään valmista. Liha oli luomua, cheddar paksua ja sämpyläkin aivan täydellinen. Tässä lämmin suositus siis ruokapaikaksi! Saman paikan oviaukossa törmäsimme myös sattumalta Kuistin kautta-blogin Heidin kanssa, joka hänkin oli tullut viettämään päivää Porvoon vanhaan kaupunkiin. Hauska yhteensattuma!




Lounaan jälkeen kävimme hakemassa Porvoon jäätelötehtaan jätskikiskalta kupit jäätelöä, johon vielä palasimme uudelleen ystäviemme kanssa. Jätskikissana melkein sulin onnesta makuhermojen kiitellessä levottoman hyvistä mauista.



Neuletakki / Mango (Jonnan blogikirppikseltä)

Ja niin kuin asiaan kuuluu, kävimme istahtamassa joen varrella olleelle terassille ja siinä kuulumisia vaihdellen jopa tuntui, että aurinko tarrasi ihoomme ja lämpö otti ihanasti kasvoihimme. Lämpö, rakas aviomies, ystävien seura, kaunis ympäristö ja kiirettömyys olivat juuri niitä asioita, jotka tekivät päivästä muisteltavan ja kiitollisen. Terassin jälkeen kiipesimme vielä Linnamäelle, josta aukesi vanhan Porvoon kaunis näkymä kesäisine tunnelmineen. Päivän kruunasi ilta ystäviemme kotona, jossa virkistävät keskustelut upposivat mieleeni ja sydämeeni. Onhan mun asiat oikeastaan lopulta aika hyvin. <3



Tiesittekö muuten miksi Porvoon mukulakivikaduilla on sekä suuria, että pieniä kiviä? Mekään ei tiedetty, mutta ystävämme osasivat kertoa, että historian havinassa suuret kivet olivat tarkoitettu rikkaiden käveltäviksi. Tämän huomaa varsinkin kirkon edustalla, jossa suuret kivet muodostavat polkuja kirkon pihalle. Mielenkiintosia yksityiskohtia Porvoon historiasta!

Loppuun toivotan meille kaikille kesää kaipaaville voimaa hyväksyä tämä kesä sellaisena kuin se on. Ehkä sitä uskaltaa vielä varovasti toivoa, että edes yksi lämmin päivä meitä vielä hellisi?

25 kommenttia:

  1. Ihania kuvia olet osannut ottaa! Ihailen niitä:) näytät tosi kauniilta. Tyylikäs nainen♡ minuakin harmittaa tämä sää, tosin ei niin paljo koska en kuitenkaan jaksaisi tehdä mitään muuta ku maata sängyssä. Ikävä sää on pienempi paha tässä masennuksessa:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sanasi ja kauniit aidot kehusi lämmittivät sydäntäni! Ihana juttu, että tunnelmat tästä kyseisestä kesäpäivästä välittyivät myös ruudun sille puolelle. :) Toivon sinulle ystävä rakas voimia jokaiseen hetkeen ja päivään. Olet usein mielessäni! <3

      Poista
  2. Ihania kuvia ja aivan ihana asu <3 Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitkä kaikki asiat on itsellä hyvin. Sullakin ollut valtavasti vastoinkäymisiä ja niistä huolimatta, jaksat edelleen hymyillä (vaikka välillä ärsyttääkin, se on ihan sallittua!). Tuollaiset ystävien kanssa vietetyt päivät ovat kultaakin kalliimpia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniit sanasi kertovat sinusta ja kuinka hyväsydäminen ja empaattinen olet. <3 Se on ihan totta, että on toki viisaampaa keskittyä siihen mitä voi tehdä, eikä siihen mitä ei voi. Mutta vaikka kuinka olisi tyytyväinen elämän kaikkiin hyviin puoliin, niin joskus vaan iskee totaaliturhautuminen. Silloin auttaa kun olon saa puhallettua ulos. Kiitos sinulle vielä lämmöstäsi, olet todella huomaavainen!

      Poista
  3. Ihanan päivän olet miettinyt. Siskosi on ihan oikeassa, kaiken kurjan keskellä joskus pelkästään niiden hyvien asioiden huomiointi voi antaa voimia. Aurinkoisia päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, mieltä voi ohjata positiiviseen vaikka negatiivistenkin tunteiden täytyy antaa tulla, jotta ne voi käsitellä. Kiitos sanoistasi! <3

      Poista
  4. Nyt on ainakin loppu viikoksi luvattu muutamaa aurinkoista ja ilmeisesti jopa lämmintä päivää, mennään sitä kohden ☉
    Kotona ollessa olin varsin tyytyväinen että oli viileää ettei liikaa koti lämmennyt, mutta kyllähän täällä mökillä lämpöä kaipaa 🤗

    Aivan ihastuttavat muistot päivästänne Porvoossa, näihin tunnelmiin meni niin mukaan 💟 kiitos tästä tunnelmasta 💟 tästä tuli iloiseksi 💟

    Lähetän omalta osaltani auringon säteet sinne 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me myös huomattiin, että lauantaille on luvattu aurinkoa ja +16 astetta. Se kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin tihkusade ja tämän hetkinen +9 astetta, hrr. Toivotaan, että teidänkin lomaanne tulee vielä ilahduttamaan auringon voimaannuttavat säteet! <3

      Poista
  5. Moi! Voin vaan niin samastua sun fiiliksiin! Tämä "kesä" on pelkkä vitsi ja lähinnä jo naurattaa koko homma. Mä oon hellun kanssa onneksi lähdössä etelän lämpöön elokuun alussa. Sitä kahden viikon lomaa odotan tosi paljon! Kyllä se vaan niin on, että siitä auringosta saa sitä energiaa ja voimaa. Mutta täytyy yrittää pysyä positiivisena ja toivoa, että jossain kohtaa täälläkin tulisi hellepäiviä ☉

    Porvoo on kyllä ihana! Tosin itteä jo on alkanu vähän kyllästyttämään, kun stadissa asuvana siellä on tullut käytyä niin monesti. Kaipaan uusia paikkoja ja niiden tutkimista!

    Aurinkoista iltaa! ☉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja varsinaisen huono vitsi onkin. Tänäänkin olisi ollut kevyt toppatakilla käyttöä. Nyt lämmittelen takkatulen ääressä varpaat kohmeisina.

      Oi nauti lomastasi! Jos voisin pyytää purkittamaan lämpöä ja lähettämään minulle postissa, maksan kyllä postikulut! :D Toivottavasti lomaanne hellii lempeä merituuli, auringon lämpö, ihanan lämmin hiekka rannalla ja lukuisat voimaannuttavat hetket!

      Poista
  6. Tosi kivalta näyttää - mahtavia kuvia ja ihana asu! Mekin lähdettiin maanantaina ajelemaan pääkaupungista Porvooseen - vettä satoi satoi koko päivän. Kengät ja sukat märkänä yritin pitää hyvää fiilistä yllä mutta on tunnustettava, että minulla oli tismalleen samanlainen olo kuin sinulla. Yksi löhörantapäivä olisi nyt kyllä paikallaan.
    Emme kuitenkaan anna periksi vaan uskotaan, että kyllähän pari hellepäivää tullaan vielä tänä kesänä saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru, ilahduin sanoistasi, kiitos todella paljon! :)

      Voi kääk, miten kurjan ilman saitte kaveriksenne Porvooseen. :/ Olen niin pahoillani! Ihana kun jaksat kuitenkin uskoa, että ilmat vielä paranevat - positiivisuutesi tarttui minuunkin. Kiitos!

      Poista
  7. Ihania kuvia <3 Itse en ole vielä Porvoossa käynyt, se täytyy kyllä joskus paikata. Kyllä täälläkin kovin odottelee että ilmat lämpenisi, ei ole pahemmin tarvinnut hellevaatteita kaivaa kaapista. Ensiviikolla niitä kyllä tarvitsee... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Lämmin suositus Porvooseen reissukohteeksi, mikäli pidät vanhan kaupungin tunnelmasta, pikku putiikeista, kahviloista ja iloisesta puheen sorinasta. :)
      Oi oletteko lähdössä matkalle lämmittelemään, nauttikaa!

      Poista
  8. Mua ärsyttää myös suunnattomasti nää kelit....olin niin odottanut että kun aloitan loman niin olisi hellettä ja aurinkoa, saisi tosiaan energiaa ja voimaa taas itseensä :) mutta ei vettä ja tuulisia päiviä vain,masentavaa :( Ihanan päivän olette Heikin kaa viettänyt Porvoossa <3 Mä uskon kuitenkin vielä että heinäkuussa meitä auringonsäteet hellii...vielä on kesää jäljellä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin voin samaistua fiiliksiisi! Ei tälle niin-kutsutulle-kesälle jaksa enää edes nauraa kun turhauttaa vaan niin paljon! Tälle viikolle on onneksi luvattu edes yksi +16 asteinen ja aurinkoinen päivä. Jospa se toteutuisi ja lievittäisi ärsytystämme edes hiukan? Kiitos myönteisistä sanoistasi! :)

      Poista
  9. Nytkin aamulla oli vajaa 10 astetta! Siis oukeasti, nyt on heinäkuu! Käy sääliksi niitä, jotka on lomalla. Mulla loma heinäkuun loppupuolella ja rsissu varattu aurinkoon! Mä niin kaipaan rannalle☉

    Ihana Porvoo - postaus! Sä oot tosi taitava kirjottamaan! Mä oon käyny pari kertaa Porvoossa ja se vanhakaupunki on paljon pienempi kun olin ajatellu. Rakastan yli kaiken euroopan vanhoja kaupunginosia esim. Barcelonan barri gothic on huikee! Ah, lomakuume! ☉🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama täällä. Vettä vihmoo, tuulee ja mittari näyttää +9. Todellinen rantasää -vai pitäisikö sanoa räntäsää? Mahtavaa, että tekin pääsette lämmitelemään. Ehkä mekin vielä joskus, ainakin saunaan jos ei muualle, heheh! :)

      Ja kiitos! Minäkin pidän sinun tavastasi tuoda ajatuksiasi esiin ja etenkin myönteisyydestä, joka sanoistasi kumpuaa. Sinulla on kirjoittamisen lahja!

      Poista
  10. Siis mulla on niin samat fiilikset tän sään kanssa! Mulla on just nyt menossa mun eka 4 viikon kesäloma ja WTF sää?!

    Avomies luki jostain, että joka neljäs juhannus on kiva sää. Muistan nyt kolme ihan sucks juhannusta joten ehkä ensi kesänä sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää taitaa liikkua aika samoissa lukemissa kuin viime vuoden joulukuussa. Revitään siitä sitten huumoria. Mutta eikö vain olekin jotenkin huojentavaa päivitellä yhdessä huonoja kelejä. Ainakin itsellä ärsytyksen toteaminen ääneen helpottaa oloa ja ja auttaa maadoittumaan. Englantilainen sanoisi tähän: "It is what it is." Lähetän kuitenkin radioaaltojen välityksellä lämmittäviä tuulahduksia! -------

      Poista
  11. Hei! Täällä uusi lukija! 😊 kylmä on kyllä ollut, tosin tänään Hämeen suunnilla on aurinkokin näyttäytynyt! Kyllä kesä vielä tulee, siihen uskon.

    Tänään olen lukenut parikin Porvoo tekstiä ja sinun kirjoitus oli niin hyvin tehty!Ehdoton ykkönen! Sinulla on kirjoittamisen lahja ja osaat kertoa tarinaa ilman, että siitä tulisi liian imelää. Tiedätkö mitä tarkoitan? Sellainen liiallinen "kermakakku" tyyli ei minuun iske.

    Ihanaa kesän jatkoa toivotan ja kaikkea hyvää teille!
    T:Kaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaarina! Luin kommenttisi moneen otteeseen ja mietin, onko tämä ihanasti kirjoitettu kommentti todellakin minun blogistani! Voi kiitos! <3 Piristit mieltäni todella paljon kauniilla, vilpittömän rohkaisevilla sanoillasi! Toivon, että viihdyt blogini matkassa jatkossakin. Lämmin kiitos palautteestasi ja tervetuloa mukaan blogini pariin!
      Ps. Sinulla on todella kaunis nimi!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos S! Sanasi lämmittivät koska olet itsekin niin taitava kuvaaja ja sinulla on silmää kauneudelle!

      Poista
  13. Olet kyll' todellinen kaunotar ja upeita kuvia jälleen <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!