Kevätpäivän asu

26. toukokuuta 2017


Pari viikkoa sitten oli tämän kevään ensimmäinen päivä, kun uskaltautui lähtemään kotiovesta ulos ilman takkia. Eipä siitä tosin montaa päivää kulunut, kun toppatakin sai jälleen kaivaa esiin kaapista, mutta joko nyt olisimme viimein sanoneet heipat tämän alkuvuoden hyytäville ilmoille. 

Viihdyn tällä hetkellä tämän tyyppisessä asussa erittäin hyvin. Pliseerattu midimittainen hame ja rennon väljä kauluspaita antaa sopivaksi anteeksi tälle ei-niin-jäntevälle keholle. Satuimme keskustelemaan muuten siskonikin kanssa siitä, miten iän karttuessa pukeutumisessa alkaa enemmän ja enemmän merkitsemään mukavuus ja väljyys. Ei haittaa vaikka söisi hieman tuhdimman lounaan, kuminauha joustaa kyllä. :D


Kauluspaita / Tommy Hilfiger
Pliseerattu hame / H&M
Aurinkolasit / Ray Ban (sponsored)
Laukku / Zara
Ballerinat / Tory Burch 



Seuraavan asupostauksen kuvat onkin kuvattu tällä viikolla Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Kävimme siellä ystäväni kanssa toissapäivänä, mutta harmitukseksemme paras kukinta-aika oli jo hiipunut. Onneksi löysimme kuitenkin muutaman hattaranpunaisen oksan, jonka lähettyvillä saimme ikuistettua vaaleanpunaisia kuvia. Niitä nähtävillä siis piakkoin!

Blogin tulevat tuulet

24. toukokuuta 2017


Nyt on tullut aika kertoa teille pian alkavista blogisivujeni pääpainoon että sen ulkoasuun liittyvistä muutoksista. Ai että kun mua samaan aikaan jännittää, mutta myös vatsan pohjaa kutkuttavasti innostaa!

Sivuistani tulee tulevien päivien aikana enimmäkseen kuvapainoitteinen.

Miksi ja mitä se käytännössä tarkoittaa?


Suurin motiviini tätä blogia perustaessani oli oman luovuuden kanavoiminen kirjalliseen muotoon eri aiheita käsitteleviksi blogiteksteiksi. Kuten olen täällä useaan otteeseen todennut, olen pienestä pitäen kokenut kirjoittamisen tärkeäsi osaksi itseilmaisun että omien tunteitteni käsittelyyn. Kirjoittaminen onkin siksi edelleen osa arkeani ja siinä progressiivisesti edistyminen on tapa haastaa itseäni terveellä tavalla. 

Blogin kirjoittamisen myötä olen kuitenkin havainnut luovuuteni tulevan ilmi myös toisella tavalla. Sitä mukaa kun blogini on tuottanut postauksia, myös kamerani on ollut ahkerassa käytössä. On siksi ollut aivan uskomaton tunne oivaltaa, miten paljon kuvaksi taltioitavaa kauneutta ympärillämme onkaan ja miten paljon iloa linssin läpi esiin zoomattu kauneus tuokaan tullessaan; juuri nupusta aukeava ruusu, ohi lentävä lintuaura, meren kunnioitusta herättävä laajuus, tulen liekki, hymyilevä lapsi, rakastunut pari, seesteinen koti, kesänvihreä nurmikko.. lista on loputon!

Tästä syystä olen päättänyt laajentaa harrastustani valokuvaamisen suhteen. En sano, että olen ammattilainen -oi ei todellakaan- mutta toiveeni olisi joskus olla. Siksi sivustoni pääpaino tulee vaihtumaan kuvien ja kirjoituksen yhdistelmästä enimmäkseen valokuviin neljän eri aihealueen muodossa. Luon siis sivuilleni neljä eri aihealueista kuvakansiota ikäänkuin inspiraatio- tai ideakansioiksi. Aihealueet tulevat olemaan lifestyle, koti&sisustus, kauneus ja tyyli.


Yllä olevassa kuvassa on hahmotelma sivujen muutoksesta ja kuten näkyy, blogi jatkaa edelleen mukana. Muutoksen myötä se tulee kuitenkin päivittymään tähän asti totuttua harvemmin, mutta uskoakseni kuitenkin joka viikko. 

Lopullisen ponnahduksensa tämä uudistus sai havaittuani, että blogitekstieni luonnoksissa on tällä hetkellä 101 luonnosta -eli luonnokset ovat täynnä kuvia- ja niiden julkaisemiseen blogitekstin kanssa veisi pienen ikuisuuden. Nyt voin kuitenkin kerätä nämä kuvat eri aihealueidensa käsittäviin nippuihin ja samalla nähdä itsekin muutamalla silmäyksellä kuvista muodostuvia kokonaisuuksia. Oma kehittyminenkin tulee tätä kautta konkreettisemmaksi, mutta kuten sanottua, opittavaa on vielä tolkuton määrä. Muun muassa kameran asetusten, valotuksen, kuvakulmien, f- ja ISO-lukujen kanssa minulla on edessä vielä loputon sarka, mutta ehkä juuri se tekeekin tästä harrastuksesta niin mielekästä. Koskaan ei ole valmis vaan aina on uutta ja mielekästä opittavaa.


Miltä teistä kuulostaa ensikuulemalta nämä tulevat muutokset? Kunhan olen vielä lopullisen suunnitelman tehnyt koodarini kanssa niin näette nämä muutokset livenä. Itse ainakin olen tästä todella innoissani! :)


Koti & blogi pikkuhiljaa kesämoodiin

23. toukokuuta 2017


Kesän saapuessa vihdoin leveysasteillemme se alkaa näkyä paitsi kotimme vaaleammassa ilmeessä, myös blogin päivittymisessä. Toukokuu onkin ollut postaustahdiltaan melko vilkas niin yhteistyö- kuin niin sanottujen normipostausten myötä ja loppukuun aikana tulen vielä postaamaan useamman tekstin, jotka olen teille luvannut. Kesäkuussa postaustahti alkaakin sitten hieman harvenemaan ja blogi alkaa vetäytymään niin sanotusti kesälaitumille.

Blogi on uudistumassa myös muutenkin. Tässä sairaslomani aikana olen huomannut, kuinka iloa tuovaksi harrastukseksi valokuvaaminen -ja erityisesti flatlay-kuvien otto- on minulle muodostunut. Tästä syystä olen jo useamman päivän suunnitellut sivustoni uudistamista nimenomaan valokuvien kannalta. Blogipohjani koodari tekeekin paraikaa sivustolleni tarvittavat muutokset ja kerron niistä teille sitten lisää erillisessä postauksessa. Palataan siis pian! 



Soijavahakynttilöitä

22. toukokuuta 2017


Meillä poltellaan paljon kynttilöitä. Varsinkin pimeän vuodenajan tullessa ja sitä eläessä kotiamme voisi luonnehtia levolliseksi kynttilämereksi, koska hallittu tuli elementtinä on paitsi kaunis myös rauhoittava. Kuitenkin, olemme jo pidemmän aikaa pohtineet kuinka turvallista steariini- ja parafiinikynttilöiden polttaminen oikeasti on. Esimerkiksi kynttilöiden sammuttamisesta huoneilmaan jäävä paksu savu ei ole tuntunut eikä myöskään tuoksunut miellyttävältä ja olemme siksi miettineet olisiko kynttilöissäkin parempia vaihtoehtoja.

Tätä pohtiessamme muistin joskus lukeneeni, että nimenomaan soijavahakynttilät voisivat olla turvallisempi vaihtoehto edellämainituille. Kävikin siksi hauska sattuma, kun lapsuudenystäväni Annina kertoi alkaneensa valmistamaan soijavahakynttilöitä muutaman eri tuoksuisena (tuoksuöljyä käyttäen) että myös tuoksuttomana. Aiheesta innostuneena kysyin siksi Anninalta voisinko kertoa näistä kynttilöistä myös blogissani ja ilokseni hän suostui siihen!




Soijavahakynttilöiden eduiksi voidaan laskea useita eri tekijöitä: soijavaha on kasviperäistä, joten se palaa puhtaammin. Oikein poltettuna se ei myöskään savuta, sitä on helpompi hengittää ja pienhiukkaspäästöt ovat vähäisempiä.

Annina myös kertoi, että kynttilöitä poltetaan oikein silloin, kun vahapinta sulaa tasaisesti reunoja myöten. Perussääntönä kannattaa siis muistaa, että jos kynttilää on aikaa polttaa vartti, kannattaa se aika skipata ja polttaa kynttilää ajan kanssa vähintään tunnin ajan -kuitenkin maksimissaan neljä tuntia kerralla. (Pidempään poltettuna kynttilän vaha saattaa tummua, joten tämä suositus on annettu ulkoisista syistä.)

Itse olen kovasti tykästynyt näihin kuvissa olevaan kolmeen eri tuoksuiseen kynttilään. Raikas hedelmäinen Jungle Fruit on näistä oma suosikkini, seuraavana tulee kahvin tuoksuinen Sweet Coffee ja kolmas salmiakkinen Salty Liqourice on myös todella hauska ja vaihtelua tuova tuoksukynttilä! Näiden lisäksi muita tuoksuja ovat ruusuinen Rose Garden, vaniljan tuoksuinen Mr. Vanilla Bean ja tuoksuton Au Naturel. Kynttiläsarja myös täydentyy kesän mittaan valmistuvalla neljällä uudella kynttilällä, eteerisistä öljyistä valmistetuista lasisissa astioissa olevista suuremmista kynttilöistä. Pakko vielä mainita, että kynttilöissä oleva puusydän tuo niihin aivan oman tunnelmansa ja ihanan rentouttavan rätinän!





Jos teitä kiinnostaa tutustua lähemmin Anninan valmistamiin soijavahakynttilöihin, niin Annina päivittää kuulumisia ja tulevia myyntitapahtumia kynttilöiden omille Facebook-sivuille että Instagramiin, jotka molemmat löytyvät nimellä @candlelightstory. Tekeillä on myös nettisivut, joista Annina varmasti tiedottaa some-kanavissaan. Sitä ennen kynttilöitä on mahdollista päästä ostamaan seuraavista myyntitapahtumista:

4.6.2017
Cafe Latte Kartanopuoti, Leppävaaran kartanolla
Heurlinintie 1, Espoo
HUOM. Säävaraus!

6-7.7.2017
Kenkäveron käsityömarkkinat
Mikkeli 

26.8.2017
Vihdin Wuosisatamarkkinat
Vihti 

Kiitos vielä Anninalle kun jaksoit kertoa tälle tietämättömälle soijavahakynttilöiden eduista ja jaksoit vastata miljoonaan kysymykseeni. Jotenkin sitä näin "aikuisena" on tullut entistäkin tietoisemmaksi terveyteen vaikuttavista asioista, vaikka toki tasapaino on aina hyvä muistaa. Täydellistä terveyttä ei kukaan pysty saavuttamaan mutta pienilläkin valinnoilla voi olla etunsa.

Ovatko soijavahakynttilät teille tuttuja? Entä kuinka tarkkoja te olette kynttilöiden polttamisessa?


Nyt ne kukkivat!

21. toukokuuta 2017


Yksi kevään -tai uskaltaisiko varovaisesti sanoa jo alkukesän- mieleenpainuvimpia hetkiä on, kun hattaranpunaiset kirsikankukat puhkeavat upeaan loistoonsa! Tänä vuonna näitä hennon vaaleanpunaisia hehkeyksiä on saatu odottaa viime vuoteen verrattuna pidempään, mutta odotus on ollut kaiken väijymisen arvoista! Nämä kuvat sainkin otettua toissapäivänä aivan kotimme lähistöltä ja monen muun kirsikankukkien ihannoijan tapaan haluan ehdottomasti ehtiä vielä Roihuvuoren kirsikkapuistoon näiden kukinnan aikaan! Mikäli suunnitelmat siis onnistuvat, menen sinne ystäväni kanssa tulevalla viikolla upeaa kukkaloistoa muistikortille tallentamaan. Voi varmaan kuvitella, että paikalle on tullut muutama muukin; puistossa saisi otettua esimerkiksi upeat ylioppilaskuvat valmiiksi!



Huomenna kerron teille lapsuudenystäväni valmistamista soíjavahakynttilöistä. Olemme nimittäin Heikin kanssa jo pidemmän aikaa miettineet niin sanotuille "normikynttilöille" vähemmän savuttavaa vaihtoehtoa ja kuin sattuman kaupalla Anninan kynttilät tulivat kohdalle. Näistä kerron siis lisää huomenna!

Aurinkoista ja lämpimien auringonsäteiden täyttämää päivää kaikille! 


Hyvää viikonloppua!

19. toukokuuta 2017


Tuokoon viikonloppu mukanaan paljon hyvää; auringon paistetta ja hyvää mieltä! Omani menee levätessä nelitassuinen hurisija kainalossani. Iloitsen kuitenkin valtavan valon- ja lämmönlähteen sisälle tuomista säteistä, kesä on viimein tullut!

Hyvää viikonloppua, juuri sinulle!

Blogiperiaatteita osa 2

18. toukokuuta 2017


Kuukausi sitten aloitin Minä bloggaajana-haasteeseen vastaamiseen ja kuten lupasin, jatkan nyt haasteen toiseen osaan. Tämän blogiahaasteen ideana on siis kertoa kymmenen satunnaista faktaa itsestään blogin pitäjänä. Haasteen ensimmäiset viisi kohtaa pääset lukemaan tästä.

6. Lukijan kunnioittaminen. Bloggaajana haluan kunnioittaa jokaisen lukijan aikaa, jota he käyttäät blogini parissa. Siksi pyrin jokaisessa postaukseen sisältämään jotain täsmällistä sanottavaa ja sellaista, josta itsekin tykkäisin lukea.

7. Läpinäkyvyys. Blogin pitäjänä olisi helppo luoda illuusio epätodellisuuksista antamalla vääristynyt kuva esimerkiksi elämäntyylistä tai varallisuudesta. Oman blogini ehdoton kulmakivi on siksi aina ollut olla aito ja totuudenmukainen. Siltikin, useiden blogin pitäjien tapaan blogini on vain pintaraapaisu elämästäni.

Toinen läpinäkyvyyttä korostava asia on kertoa yhteistyöpostauksissa selvästi postauksen olevan kaupallinen -kuten bloggaajilta edellytetäänkin. Yhteistöihin liittyen en myöskään koskaan lähtisi mukaan sellaiseen, mitä en voisi itse allekirjoittaa tai johon en itse uskoisi.



8. Lukijan vastuu. Vaikka otankin täyden vastuun blogini pitämisestä, tunnen välillä tarvetta muistuttaa lukijoita medialukutaidosta. Tästä syystä pidän ajatuksesta blogien vertaamisesta aikakauslehtiin; yksi artikkeli -tai postaus- on vain yksi osa kokonaisuutta, ei kaiken kattava.

9. Vaihtuvat aiheet. Lifestyleblogin etuna on, että aihealueet joista kirjoittaa ovat todella laajat ja se tekee blogin pitämisestä mielenkiintoista.

10. Blogille varattu aika. Talvisin blogia tulee päivitettyä useammin kuin kesäaikaan, koska lämpimillä ilmoilla tulee luonnollisesti vietettyä enemmän aikaa ulkosalla kuin sisällä.


Kiitos vielä Susannalle, joka tämän blogihaasteen minulle heitti. Hyvää torstain jatkoa kaikille!

Olohuoneen pehmentäjä

17. toukokuuta 2017


Kaupallinen yhteistyö Veken kalusteen kanssa

Oletteko samaa mieltä, että kodin valaistus on yksi haastellisimmista asioista kodin sisustuksen suhteen? Me olemme havainneet tämän todeksi erityisesti olohuoneemme sisustuksessa, johon on nyt saatu kaivattu muutos kaupallisen yhteistyön tiimoilta Veken kalusteen kanssa.

Kun aloimme yksinkertaistamaan kotimme sisustusta, vaihdoimme olohuoneen kattovalaisimeksi minimalistisen timantin muotoisen metallivarjostimen. Varjostin oli todella kaunis ja ajoi itsessään asiansa, mutta se tuntui myös hieman kylmältä ja kolkolta. Päätimme kuitenkin jättää varjostimen paikalleen kunnes sopivampi tulisi ajan kanssa vastaan.

Eri vaihtoehtoja punniten selasin ystäväni kanssa Veken kalusteen kattovalaisinvalikoimaa ja hän kertoi nähneensä siellä juuri sellaisen, josta uskoi minun innostuvan. Miten hyvin hän tunsikaan ystävänsä maun, sillä Noah-höyhenvarjostin olisi paitsi erittäin kaunis, myös pehmeyttä ja kotoisuutta tuova sopivan siro varjostin -kuin höyhenpilvi!




Varjostin on ankanhöyhentä ja sitä on saatavilla kolmessa eri koossa; halkaisijaltaan jopa 40-50 cm, 55-65 cm ja tätä meidän, 35-45 cm. Samaan sarjaan kuuluu myös pöytävalaisin (joka voisi olla meille liian uskalias kisuvaaran vuoksi ;) mutta sarjan lattiavalaisin sopisi vielä olohuoneen tyhjälle seinälle. Koko varjostinsarja on siis todella kaunis ja käy tyylillisestikin moneen eri makuun ja tilaan!

  


Nyt kotimme tuntuu uuden varjostimen myötä jälleen viihtyisämmältä, vaikka ihmiset toki kodin tekevätkin. Silti huomaan kaipaavani ympärilleni kauneutta ja seesteisyyttä ja monelle varmasti juuri kaunis koti on voimia tuova latautumispaikka arjen kiireessä. Kauniin kodin ei luonnollisesti tarvitse tarkoittaa kallista sisustusta, vaan ajateltua, toimivaa ja omalle budjetille sopivaa viihtyisää pesää. Oletteko samaa mieltä?

Alla vielä pari kuvaa miltä varjostin näyttää viime viikolla kertomastani työtilan vinkkelistä. Pidän tästäkin kokonaisuudesta todella paljon!



Lämmin kiitos vielä Veken kalusteelle yhteistyöstä ja ystävällisyydestä! Meidän koti tuntuu jälleen kerran viihtyisämmältä, avarammalta ja toimivammalta. 

Aurinkoista päivää kaikille!

Pala kevättä vaatekaapissa

16. toukokuuta 2017


Kevään tullessa kotiin vaaleampien tekstiilien muodossa myös vaatekaappini on saanut hyllyihinsä pari keväisempää piristystä. Tätä nykyä shoppailen vaatteita todella maltillisesti verrattuna muutaman vuoden takaiseen innostukseen ja pidän tätä kohdallani hyvänä asiana. Siinä missä ennen oli houkutus ostaa useampi vaatekappale kerralla, nykyään saatan pohtia usemmankin päivän jonkin yhden vaatekappaleen tarpeellisuutta ja käyttöikää. Näin tulee vältyttyä hutiostoilta ja ennen kaikkea ahdistavalta tavaranpaljoudelta.

Eipä silti, joskus on kiva saada garderoobinsa jotain uuttakin. Tänä keväänä olen todella tykästynyt pitsiin ja sinivalkoraitaan, jotka ovat tyyliltään ajattomia ja monikäyttöisiä. Kuvan molemmat puserot ovat Hennes & Mauritzin tämän kevään valikoimasta ja varsinkin tuo pitsipusero herättää joka kerta kyselyitä kun sen ylleni laitan. Ostin puseron alunperin kesän juhlaan nude-värisen pliseeratun midimittaisen hameen kanssa, mutta en millään ole malttanut olla pukematta sitä ylleni jo nyt. Parasta toki vaatteissa on niiden käyttäminen eikä niiden himmailu. ;)



Kevään kenkäyllättäjänä voisin mainita nämä Lidlistä löydetyt nuden väriset ballerinat, jotka ainakin ensivaikutelmalta tuntuvat todella pehmeiltä ja miellyttäviltä. Hankin nämä muutaman euron tassuttimet Tory Burchin nahkaballerinojen rinnalle huonompien säiden sattuessa ja kesäloman mökkireisulle, johon en kalliimpia kenkiä raaski ottaa matkaan. Ehkä nämä eivät yhtä kesää enempää kestä tai sitten saattavat kestääkin, kuten eräät Lidlistä ostetut talvikenkäni, jolla kävelin menemään kolme lumista talvea. Lidl voi siis yllättää!

Auringon täyteistä päivää kaikille! <3

Aurinkolasimuotia eri vuosikymmeniltä

15. toukokuuta 2017

Kuva: Sanni Riihimäki

Kaupallinen yhteistyö Instrumentariumin kanssa 

Tämän keväisessä Blogger´s Inspiration Dayssa bloggaajilla oli mahdollisuus päästä tutustumaan kehysmuotiin eri vuosikymmeniltä. Instrumentariumin piste olikin yksi odotetuimmista, jossa Henriikan ja Elisabeten kanssa pistäydyimme. Tämän kaupallisen yhteistyön myötä voinkin hieman esitellä Heritagen Spectacles of time-mallistoa, jonka kehyksiä sovittelimme. 



Spectales of time-mallisto on saanut inspiraationsa eri vuosikymmenten tyyleistä 1930-luvulta 1960-luvulle näkyen lasien malleissa ja materiaaleissa. Mallistoon tutustuessani minulle oli uusi tieto esimerkiksi, että jo klassikoksi muodostunut pilotti-malli on alun alkaen 1940-luvulta ja se suunniteltiin nimensä mukaisesti suojaamaan lentäjien silmiä. Aviator-lasit ovat myös nykyään varsin suositut!

Oma suosikki-aikakauteni näistä on 1950-luku, jossa naiselliset kellohameet ja kissamaiset kehykset valtasivat alaa. Viime vuonna teetätinkin itselleni kauniin mustavalkoisen mekon, jonka kellohelma on  klassisuudessaan todella monikäyttöinen ja ajaton. Jos valitsisin itselleni silmälasit, 1950-luvun muotokieli olisi valintani.

Kuva: Annieveliina, @annnye

Kuva: Annieveliina, @annnye 
Välillä mietin, minkälaista olisi ollut syntyä eri vuosikymmenelle mille synnyin. Tätä mallistoa sovitellessa ja sen taustoihin tutustuessa sainkin kokea pienen väläyksen 1980-lukua edeltävistä vuosikymmenistä. Kiitos siis Instrumentariumille yhteistyöstä!

Matalampi sohvapöytä?

12. toukokuuta 2017


Perjantain ohimenenevänä pähkinänä pieni sisustusaiheinen kysymys: Mitä mieltä olette, onko meidän olohuoneen pöytämme liian korkea?

Olemme kovasti tykänneet tästä Hayn tarjotinpöydästä, joka on kooltaan se keskikokoinen, mutta jokin tässä olohuoneen yhtälössä ottaa minulla silmään. Pohdin tätä kerran aiemmin myös Instagramin puolella miettien silloin pöydän sijasta rahia, mutta päädyin pitämään pöydän. Nyt kuitenkin aprikoin, olisiko Hayn matalampi tarjotinpöytä (tai jokin muu) kuitenkin kauniimpi ja käytännöllisempi kokonaisuuden kannalta. Matalampi pöytä toisi mielestäni enemmän avaruutta ja kodikkuutta. Mitä sanoo raati?


Kesäksi vaihdamme olohuoneen mattomme vaaleampaan, kunhan se vain saapuu. Tämä Ikean Morum-matto siiretään puolestaan makkariin Heikin musacorneriin, joka ei vielä olekaan näkynyt blogissa. Varmaan senkin aika tulee jossain vaiheessa. :)

Aurinkoista viikonloppua! 

Kimppu kestävää kauneutta

10. toukokuuta 2017


Instastoriesia seuraavat saattoivatkin huomata toissapäiväisellä Ikea-reissullani innostukseni heidän tekokukkavalikoimaansa -erityisesti valkoisiin neilikoihin. Tähän vuodenaikaan toki aidot kukat korostavat merkitystään entisestään aitojen ollessa aina aitoja. Kuitenkin, siitä saakka kun meille saapui nelijalkainen kehrääjä, olen ollut todella tarkka, mitä aitoja kukkia meille uskaltaa tuoda. Kissalle myrkyllisä kukkia on pitkä lista ja vaikka ne osaavatkin kuulemma varoa niille myrkylliä asioita, en uskalla ottaa mitään riskejä. Siispä tekokukkien hankinta kävi mielessä ja Ikeassa sopivat tulivatkin kohdalle.



Näitä neilikoita myydään useassa eri värissä ja yksittäishinnalla 50 senttiä kipale. Meille sopivin väri oli ehdottomasti valkoinen ja neilikoita kimpuksi pyöritellessäni totesin hyvän määrän olevan kaksikymmentä. Kimpusta tuli sopivan muhkea ja sen paikkaa voi vaihdella arjen koristeesta näyttävään kattaukseen. Nämä kestävät aikaa ja katseita ja ennen kaikkea kisumme ei näistä välitä.


Mitä te ajattelette tekokukista? Ovatko ne kestävyydellään ilo arjessanne vai ehdoton no-no?

Työtilan piste iin päälle

9. toukokuuta 2017


Kaupallinen yhteistyö Veken kalusteen kanssa

Kerroin viime viikolla, kuinka kotitoimistomme vaihtoi olohuoneessamme paikkaa ja kuinka sen uudistunut ilme oli viittä vaille valmis. Kokonaisuudesta uupui vielä työtuoli, joka jo pian meille saapui Veken kalusteelta kaupallisen yhteistyön merkeissä.

Alun alkaen työpistettä suunnitellessani minulla oli selvä visio mitä kriteereitä työpisteen tuolin tulisi täyttää; sen tulisi olla siro, ilmava, vakaa ja ergonomisesti kohdallaan. Koska olemme olleet erittäin tyytyväisiä jo aiemmin Veken Kalusteelta tulleisiin Alis-ruokapöydän tuoleihimme, olin varma, että pulma työtuolista ratkeasi Veken kalusteen tuolivalikoimasta.  Ja niin se ratkesikin!



Ihastuin erityisesti tämän Bistro-tuolin keveyteen ja sitä korostaen tuoli sopii meille parhaiten valkoisessa värissä. Tuolin materiaali, maalattu pyökki, tuntuu todella tukevalta ja korkean, pyöristetyn selkänojansa ansiosta siihen on rentouttavaa nojata. Erityismainintana täytyy vielä kiittää erittäin nopeasta toimituksesta ja siitä, että tuoli toimitettiin valmiiksi kasattuna. Kaikki vaiheet tilauksesta toimitukseen sujui siis todella mallikkaasti ja odotukset ylittäviksi!


Ensi viikolla minulla on vielä ilo esitellä olohuoneemme "helmi" joka toi ihanan kodikkaan tunnelman kotiimme. Siitäkin menee kiitos Veken kalusteelle. Palataan tähän höyhenunelmaan siis tuolloin! 

Kiitos Veken kalusteelle ihanasta yhteistyöstä!