10. huhtikuuta 2017

Hyvää yötä ja huomenta


Nautin tänään tosi makeista päiväunista, jotka kieltämättä hieman venähtivät aiotusta puolesta tunnista kolmeen ja puoleen tuntiin. Kello herätteli vähän väliä, mutten millään malttanut soutaa pois höyhensarilta. Nelijalkainen karvapelleromme tuli nimittäin hurisemaan kainalooni ja tuli lopulta minuun niin kiinni, kuin ikinä vain kykeni. Kisumme on kyllä näyttänyt, mitä tarkoittaa hetkessä eläminen ja siitä nauttiminen. Päiväunista saa ottaa kaiken ilon irti. <3



Viime viikkojen aikana sydämeni on täyttänyt suuri kiitollisuus siitä, että olen saanut nukuttua todella hyvin ja yöunien lisäksi unta on saattanut riittää vielä päivällekin. Syksyn ja talven unettomuuden jakso on edelleen erittäin hyvässä muistissani ja aikaisempana unikekona tällaisen kokemuken jälkeen lepoa osaa arvostaa aiempaa enemmän. Olen siksi alkanut pohtimaan vakavasti, miten itse voisin varmistaa, että nukkumani uni olisi mahdollisimman levollista, virkistävää ja tarkoituksensa täyttävää. Aiemmin kun tällaista ei ole tarvinnut edes hetken vertaa ajatella, koska olen pystynyt nukkumaan missä vain ja milloin vain. Näin ne tilanteet muuttuvat.

Opin edellisessä työpaikassani paljon unesta ja kuinka muun muassa petivaatteet -joiden välissä vietämme jopa kolmasosan elämästämme- edesauttavat miellyttävää unta. Työnkuvani perehdytyksessä minut koulutettiin perusteellisesti tuntemaan eri materiaaleja ja ennen kaikkea ymmärtämään, mikä valtava merkitys oikeanlaisilla tyynyillä ja peitoilla on laadukkaan unen kannalta. En tätä aikaisemmin ollut esimerkiksi lainkaan tiennyt, että unityynyjen ideaali pesuväli olisi kolmen kuukauden ja täkkien kuuden kuukauden välein. Sen lisäksi tyynyt pitäisi päivittää kahden vuoden ja peitot neljän vuoden välein. Tämän omaksuttuani en edes kehtaa sanoa, missä kunnossa meidän täkit ja tyynyt olivat ja ne menivätkin saman tien vaihtoon! Vaihdoimme täkkimme Familonin kuohkeisiin Ultra-peittoihin ja itselleni ostin Familonin Ultra- että Feeling 700 grammaisen tyynyt. Näistä jälkimmäiseen ihastuin erityisesti, koska sen untuvamainen kuitu pysyy paikallaan ja pitää niskan tukevassa asennossa. Voin kertoa, että muutos edellisiin jo luiruiksi muodostuneihin unenpitimiin (yök!) oli kuin yö ja päivä -kirjaimellisesti!



Sitä mukaa kuin saimme päivitettyä tyynyt ja täkit, aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota petivatteeisiin. Luonnonmateriaalit, kuten laadukas puuvilla, puuvillasatiini ja pellava ovat kaikki miellyttäviä, mutta näistä jälkimmäisin on meidän molempien lemppari. En siksi malttanut pysyä nahoissani, kun viime viikolla posti kiikutti ihan ovelle saakka lahjan Familonilta eli nämä unelmapehmeät tummanharmaat Princess-pellavapussilakanasetit! Familonin tuotteisiin jo aiemminkin tyytyväisenä tämä lahja tuntui erityiseltä enkä malttanut siksi odottaa pujahdusta niiden syleilyyn. 

Pesin pussilakanasetit meille samana päivänä ja ne pedattuani otin nämä kuvat hieman rennommasta petauksesta, kuin blogissani on totuttu näkemään. En ole kovinkaan montaa kertaa pedannut lakanoita piiloon, vaan taittelen valkoisen pellavapäiväpeittomme huolettomasti jalkopäähän. Rakastan tätä harmaan ja valkoisen raikasta comboa ja niin taitaa rakastaa Tikrukin, joka möyhii peitot riehupäissään mennen tullen. Nämä pussilakanat ovat siis aivan unelmapehmeät; kuin nukkuisi pilvien päällä! 

Seuraavana päivityksen kohteena meillä onkin sitten petari, nykyinen tuntuu nimittäin himpun verran liian kovalta. 


Sellainen tavoite meillä unen suhteen vielä on, että nukkumaanmenoajat pitäisi saada jälleen reilaan. Yhteen aikaan meillä olikin tapana sulkea kaikki SOME-kanavat viimeistään iltaysiltä, lukea kirjaa ja olla unten mailla kymmeneltä. Mutta ärsyttävästi kukkuilu on taas venähtänyt ja liian usein tulee jäätyä touhuamaan kaikkea jonninjoutavaa, vaikka laiva höyhensaarille odottaisi jo satamassa. Pitäisi vaan olla tiukka ja muistaa, että aamulla kroppa kiittää tarpeeksi pitkistä yöunista.

Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä vinkkejä teillä olisi hyvän unen kannalta ja onko teidän helppo pitää kiinni nukkumaanmenoajoista, jos sellaisia on?

Pussilakanat saatu lahjaksi. Kiitos Familon!
SHARE:

20 kommenttia

  1. Voi nuo ovat aivan unelmat 💛 petaus näyttää niin mahtavalta 😍 ja tuo harmaan sävy on juuri namu!

    Olen itse nukkunut pari viikkoa uudella loistavalla tyynyllä ja se on ollut ihan nappi ostos murulta 🤗 olen aina nukkunut kahdella tyynyllä mutta tuo uusi on paksu ja säädetävä ja nyt yksi riittää 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen vähän rennompi petaus on vaihteeksi ihan kiva ja illalla sekaan on helppo sujahtaa. :)

      Mahtavaa, että sopiva tyyny on löytynyt! Usein yksi hyvä tyyny riittää ja laadun unessa huomaa tosi nopesti. Aurinkoista päivää Seija! <3

      Poista
  2. Tosi kauniita kuvia! Mä oon kans pellavan suuri ystävä! Ite oon kanssa miettinyt paljon unenlaatua. Itteä auttaa se, että rauhoitan illan ja esim en käytä puhelinta ja somea ennen nukkumaan menoa. Nykypäivänä, kun kaikki tuntuvat kulkevan kännykkä kädessä tosi paljo !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo on kyllä niin totta, että ilta-aika pitäisi jo hyvissä ajoin rauhoittaa kaikista ärsykkeistä kuten puhelimen sinisestä valosta. Huomaan itsenikin selailevan puhelinta aivan liian usein. Onneksi tuo perheeseemme tullut karvakaveri saa huomion keskittymään puhelimen sijasta muihin juttuihin. :) Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista
  3. Oi, se tunne kun hieman herää päiväunilta ja vaipuu takaisin siihen lämpimään tiedottomuuteen <3
    Suosittelen muuten lämpimästi ikean muistavaa petaria, paras ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kuvailtu tunne, juuri tuonkaltainen tila on arjen parhautta! <3 Ja kiitos suosituksesta; juuri tuollainen älyvaahtopetari kiinnostaisi!

      Poista
  4. Ihanat lakanat! Täällä vannoutunut pellavalakanoiden sekä untuvatyynyn ja -peiton käyttäjä käyttäjä.
    Ja, oi päiväunet ovat mitä ihanimmat, turhan harvoin vain nykyään tulee otettua päikkärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijui, untuvatyynyn ja -peiton combo pellavalakanoihin kuulostaa ihanan ylelliseseltä ja satumaisen pehmeältä yhdistelmältä! <3

      Poista
  5. Ihanan kutsuvan näköinen makuuhuone ja sänky! Minulla on pellavalakanat ostoslistalla, haluan niin päästä sukeltamaan viileän pellavan syliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voin suositella lämpimästi pellavaa; se on kesällä ihanan vilpoinen ja taas talvella lämmin materiaali! :)

      Poista
  6. Aivan ihana petaus ja ihanat lakanat!! Mä en todella tiennyt, että noin usein tulisi tyynyjä ja muita pestä! Wow! Kiitos siis tästä! Taidankin pääsiäinen ottaa tämän yhdeksi tehtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että postauksesta oli hyötyä! Tätä en tiennyt itsekään ennen edellistä työpaikkaani. Aina oppii uutta! :) Ja olen huomannut, että kun pesuvälin pitää ideaalissa, niin peitot ja tyynyt tuntuvat joka yö kuin uusilta!

      Poista
  7. Onpa ihana sänky ja petivaatteet!

    Mä kärsin usean vuoden unihäiriöistä, kun lapsi oli pieni ja nyt olen melkein fanaattinen hyvän unen puolesta puhuja! Säännöllinen rytmi on mulle tosi tärkeää, ja muiden tapaan iltaisin rauhoituin hyvissä ajoin. Sammutan myös kaikki kattovalot hyvissä ajoin. Joskus olen aiheesta kirjoittanutkin: http://www.lily.fi/blogit/pyjamapaivia/nukkuminen-uusi-musta

    Hyvää yötä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pyjama! Kiitos kommentistasi! Minulla meni kylmät väreet lukiessani tekstiäsi blogissasi. Kuinka ihmeessä olet jaksanut noin pitkään unettomuutta! Huh huh, olen tosi iloinen puolestasi, että tilanteesi on tasaantunut. <3

      Poista
  8. Oi päikkärit... Kumpa joskus ehtisi :)
    Nukkumaanmenoajoissa voisi olla petrattavaa... Hih. Nimimerkki yökukkuja ;)

    VastaaPoista
  9. Heippa! Tilasin jouluksi uudet peitot ja tyynyt itselleni ja miehelleni, ja vaikka on talvi, niin olemme mieheni kanssa ilmeisesti kuumakalleja, meille riittää hyvin kevytpeitot, otin itselleni Ultra kevytpeiton ja miehelle Princess kevytpeiton. Tyynyinä minulla on Ultra täyttötyyny, minulla on kaularanka oiennut ja on tosi vaikea löytää sopivaa tyynyä, tuo täyttötyyny on paras tähän asti mitä olen kokeillut. Siitä sitten välillä revin yöllä irti täytettä ja välillä taas lisään illalla :) Miehellä on Feeling tyyny puolikorkeana. Tykkää kovin. Tilasin myös harmaana pellavaisen koristetyynyn ja nyt ajattelin tilata vielä vaaleanpunaisena. Olen katsellut noita tummanharmaita pussilakanoita ja niin tekisi mieli tilata nekin ja lisäksi nuo tyynyliinat. Minäkin tykkään luonnon materiaaleista, puuvilla, pellava, villa. Olen ennen ajatellut, että pellava on karhea ihoa vasten, mutta tuo koristetyyny ei ainakaan ole. Joten uskallan varmaan tilata pussilakanatkin, kun sinäkin kehuit ja tykkäsit niiden pehmeydestä. Tuosta yökukkumisesta vielä, että tein uudenvuoden lupauksen, että menen ennen puoltayötä nukkumaan ja reilusti ennen jo sänkyyn, luen vaikka, minulla on pari kirjaa ja joitain lehtiä, mutta usein venähtää lähes puoleenyöhön kuitenkin. Ja mitä myöhemmin menen nukkumaan, sen huonommin nukun, sen olen huomannut. Yritän petrata.
    Ihanaa kevään odotusta
    Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tuula ja kiitos paljon ajatuksella jättämästäsi kommentistasi! Onpa kiva kuulla, että tekin olette havainneet Familonin tuotteet hyviksi. On tosiaan suuri merkitys minkälaisilla petivaatteilla nukkuu! Ja on ollut varmasti todella huojentavaa löytää tyyny, jolla olet voinut nukkua. <3

      Pellavasta tosiaan voi tulla ensimmäiseksi kovin karhea mieleyhtymä, mutta kivipesty pellava onkin asia erikseen ja paranee vain, mitä enemmän käyttää. Voin tosi lämpimästi suositella näitä lakanoita! :)

      Tuo onkin hyvä idea, että menisi sänkyyn pötköttelemään hyvissä ajoin niin voisi valmistaa kehoa unen tuloon. Taidan ottaa vinkkisi käyttöön!

      Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig