Uudet ruokapöydän tuolit

26. helmikuuta 2017


Kaupallinen yhteistyö Veken kalusteen kanssa

Meidän keittiö tuntuu nyt ihanalta! Meillä on uudet ruokapöydän tuolit, jotka kruunaavat kotimme sydämen yksinkertaistetumman ilmeen. Ai että, kun me tykätään!


Ehkä muistattekin, kuinka aikoinaan kirjoitin aiemman ruokailuryhmämme tuntuneen keittiössämme turhan raskaalta ja ahtaalta. Päätimme siksi keventää keittiön sisustusta vaihtamalla suorakaiteen muotoisen pöydän pyöreään ja samalla tuolitkin vaihtuivat kepeämpiin. Nämä aiemmat kevyemmät ruokapöydän tuolimme olivat löytö second handina, mutta ajan oloon niiden ergonomia ei ollut paras mahdollinen. Rupesin siksi pohtimaan muita vaihtoehtoja selaten Veken kalusteen tarjontaa ja erityisesti sen ruokapöydän tuolivalikoimaa.

Kun mietimme uusia ruokapöydän tuoleja, Heikin toive oli, että selkänojan reunat olisivat pyöristetyt ja sopivan matalat. Olin samaa mieltä. Tämän lisäksi tuolien tulisi olla vakaita ja luonnollisesti hyvät istuttavat. Nämä kuvissa olevat valkoiset ja ajattomat Alis-tuolit miellyttivät välittömästi silmää ja olivat nappivastaus etsimiimme tuoleihin! Olen siksi todella kiitollinen, kun kaupallisessa yhteistyössä Veken kalusteen kanssa saimme köökkimme toivomamme modernit kolme Alis-tuolia, jotka ovat tuntuneet todella hyviltä -juuri sellaisilta kuin ajattelimmekin.



Vaikka tuolit ovat vakaatekoiset, ne ovat todella kevyet ja siksi myös helposti siirreltävät. Jalat ovat metallia ja istuinosa että selkänoja ovat materiaaliltaan kestävää ABS-muovia. Istuinpehmusteet ovat verhoiltu eco-keinonahalla, joka on helppo pitää puhtaana. Arvaatte varmaan, että rähmäkäpälänä olen jo toistamiseen ehtinyt sotkea pehmustetun osan kahvilla, mutta tahra ei ole kauaa vanhentunut pehmusteen helposti pyyhittävyyden vuoksi. Tuolit ovat vielä niin mukavat, että monesti olen jäänyt pöydän ääreen istuskelemaan vaikka sohvakin olisi tarjolla. For real.




Olen viime päivinä pohtinut aiempaa enemmän sen merkitystä, miten kaunis, viihtyisä koti voi ilahduttaa ja tuoda mielihyvää arkeen. En tahdo sanoa, että aineelliset asiat toisivat onnea enkä tahdo kannustaa materialistiseen elämään, vaan yksinkertaisesti todeta, mikä merkitys toimivalla kodilla voi olla. Kotimme muutosprojektin aikana minusta on nimittäin tuntunut, että kun koti on toimiva ja samalla omaan silmään kaunis, viihtyvyys omassa pesässä nousee. Toki ihmiset sen kodin ja turvallisen ympäristön tekevät, mutta varmasti useampi meistä haluaa, että kotimme on myös oman persoonallisutemme mukaan sellainen, jossa viihtyy. Persoonallisuuden ei tarvitse tietenkään tarkoittaa kovin kallista sisustusta; näidenkin ruokapöydän tuolien hinta on mielestäni hyvin maltillinen silti tyylistä ja laadusta tinkimättä.

Kotimme seuraava muutoskohde onkin sitten eteisen toimivammaksi suunnitteleminen ja toteuttaminen. Toivon, että saamme sen pian alkuun. Kiitos vielä tuhannesti Veken kalusteelle tästä miellyttävästä yhteistyöstä!

Olisi kiva kuulla mitä pidätte tuoleista ja mikä merkitys teidän mielestä on toimivalla kodilla?

14 kommenttia

  1. Ne on todellakin upeat 👌🤗 sopii teille kauniisti 🤗

    Nyt voidaan nauttia uusista tuoleistamme 🤗

    Toimivan kodin merkitys on suuri, ja vaikka itsestä tuntuu että jokin muutos projekti on aina menossa niin ehkä sekin vähän osaltaan kuuluu omaan tyyliin sitten 😁 lämpöä ja kotoisuutta, kaunista silmälle, siinä muutama tärkeä pointti ❤

    Ihanaa sunnuntaita Jenna ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vieläkin ihan fiilareissa niistä teidän tuoleista ja käsittämättömän kauniista kuvistasi! Meillä on hyvin samankaltainen sisustusmaku - taas se huomattiin! :) Projektit pitää viereinä, meilläkin olkkari tulee taas vähän uudistumaan, vaikka juurihan se oli ihan valmis. Hahaa!

      Poista
  2. Onpa upeet tuolit! Sopivat teille hyvin ❤

    VastaaPoista
  3. Todella kivat tuolit! :)

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Noi on ihanat. Meillä on myös kevyet ja niin ihanat keittiön tuolit, vähän saman tyyliset kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitääkin tulla heti virkistämään muistia ja kurkkimaan blogiisi! :)

      Poista
  5. Kauniit tuolit, hyvin sopii teidän keittiöön.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kauniit ovat tuolit! Minäkin voisin hyvin nähdä nämä meidän keittiössä! 😍

    VastaaPoista
  7. Suosittelen heti suojaamaan, ainakin nahkaosat! Itsellä samanlaiset ollut reippaan vuoden ja ovat jo tummenneet, eikä lähde edes taikasienellä puhtaaksi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon vinkistä, tosi ystävällistä! Täytyy ehdottomasti siis suojata!

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Latest Instagrams

© Perhosena lennän. Design by Fearne.