Tiilisängynpääty Dc Fixillä

13. helmikuuta 2017

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

Viikon alkajaisiksi pesämme Dc Fix-tuunailut sen kuin jatkuvat! Viime viikolla esittelin meidän olohuoneen tee-se-itse-tiiliseinän ja nyt on vuorossa meidän uusi sängynpääty. Mihinköhän fixi-projektiin sitä seuraavaksi ryhtyisi - niin mukavalta ja koukuttavalta puuhalta tämä tuntuu!

Ehkä muistattekin, kuinka tammikuun alussa suunnittelin meille uutta sängynpäätyä. Päädyin pohdinnoissani hankkimaan vaneria, jonka joko maalaisin tai päällystäisin vanulevyllä ja pellavalla. Entinen työkaveri laittoikin minulle viestiä, että hän tietäisi ylimääräisen vaneripätkän, jonka voisimme halutessamme hakea ja innostuin ajatuksesta valtavasti! Homman piti olla ihan selvä, mutta kas kummaa, suunnitelmaan tulikin harmillinen tänka på. Meidän sängyn jalkopään ja seinän väliin mahtuu nimittäin vain 40 cm tilaa, ja vanerilevy olisi vienyt senteistä sen verran, että noissa senttimäärissä se olisi jo tuntunut. Joten, hyvä aikomukseni jäi vain aikomuksen asteelle ja uusi suunnitelma oli tehtävä. Hätiin tulikin siis mikäs muu, kuin Dc Fix! 

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard


Väriksi valikoitui Etolan valikoimasta greigen värinen puukuvioitu fixi, josta leikkasin 6 x 15 cm paloja. Mittasin päädyn korkeudeksi 120 cm ja leveydeksi 180 cm, sänkymme leveys on 160 cm. Merkkasin mitat maalarinteipillä ja aloin tuumasta toimeen liimaamalla mittaamani palat suoraan seinään. Halusin päätyyn hieman epätasaisuutta, joten "tiilet" eivät mene järjestyksessä ihan yks yhteen. Muutaman tunnin tuunailun jälkeen pääty saavutti lopullisen muotonsa ja on myös pysynyt hyvänä laadukkaan fixin ansiosta. 


bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

Petasin sängylle myös syksyllä läksiäislahjaksi saamani Finlaysonin todella kauniin ja kuosiinkudotun Kiseleff-sarjan Uskollisuus- torkkupeiton ja sen kaveriksi ostamani saman sarjan koristetyynynpäälliset. Tykkään setistä hurjan paljon ja erityisesti siinä vetää puoleensa sen ajaton kuosi, joka on 1800-luvun loppupuolelta. Tekstiilit tuovat vaaleaan petaukseemme ihanan raikkaan tuulahduksen ja tähän petaukseen on myös ihana kömpiä päikkäreille.

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard


Tällä viikolla näette myös olohuoneemme muutoskuvia, se onkin vähän muuttunut sitten viime näkemän.

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

16 kommenttia:

  1. Voi mahollinen paikka, se on u p e a 💖👌💖 ja niin upeasti olet laittanut, että itsellä olisi kärsivällisyys loppunut. Fixin valinta on myös todella hyvä, ihanan elävä 😍
    Sinä olet huippu fixaaja 😍

    Toivottavasti täälläkin päästään pian fixailun makuun 🤗

    Uuden viikon iloa ja aurinkoa sinulle Jenna 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fixin väri on tuohon tilaan juuri sopiva, lämmin ja sopivan vaalea. Innolla odotan omia Dc Fix-suunnitelmiasi! Onko väri jo valittu? :)

      Poista
  2. Mukava idea ja kaunis lopputulos.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Eihän tuota ees näe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, omalla selaimellani näkyy selvästi. Toki eri kuvakulmissa valon määrä vaihtelee, mutta ainakin kuvissa 2 ja 4 pääty pitäisi näkyä hyvin. Eikö missään kuvissa siis pääty erotu? Tosi harmi juttu kyllä jos näin on. :(

      Poista
  4. Vautsi vau, mukavasti näkyy!! Kaikkea olenkin fixaillut, mutta tässähän tämä ratkaisu tuohon omaan "ongelmaani" tulikin.. Josko tästä sitten pääsisi kohta jo toteutuksen kimppuun ja ottaa tuo nykyinen sängynpääty "hirvitys" poijes ja alkaa työstämään ideaa. ;-)
    Mukavaa viikon alkua täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Janni-Marie! Mahtavaa, että pystyin inspiroimaan sinua! "Tiili-seinä" on toki vain yksi vaihtoehto ja vain mielikuvitus on fixailulle rajana. ☺️ Minulla on seuraavana projektina keittiö ja siinä onkin jo enemmän tekemistä. Hyviä fixailuja sinne!

      Poista
  5. Onpas kiva, mutta mistä ihmeestä löysit kärsivällisyyttä tuohon leikkaa/liimaa puuhaan? :D Mäkin oon tuunaillut fixillä yhtä jos toista. Mahtaiskohan hermot riittää sängynpäädyn tekoon.. Mukavaa viikkoa Jenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, nooh kieltämätttä tämän kanssa piti hetki huilata ja välillä vetää happea. :D Mutta yllättävän hyvin sitä jaksoi kun koko ajan näki oman kädenjäljen ja sai siitä iloa. Ei muuta kuin fixailemaan! Kerro, jos päädyit askartelemaan sängynpäätyä. Ja kiitos, sitä toivon sinullekin!

      Poista
  6. Tosi kiva ja kekseliäs idea!:) Sävy on kaunis harmaa, tosin omaan makuuni pääty saisi erottua seinästä hieman paremmin. Nyt se vähän häviää näkyvistä, kuten anonyymi varmasti koitti tarkoittaakin kommentillaan. Joka tapauksessa erittäin hienostunut makuuhuone ja tosi elegantti petaus♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Nämä ovat niin makuasioita; omaan silmääni sävy on oikein passeli. Astetta tummempi sävy oli mielestäni liian tumma. Ja myöskin luonnonvalossa pääty erottuu hieman paremmin kuin näissä kuvissa. :)

      Poista
  7. Vau, hieno! Mulla ei olis ikinä riittänyt kärsivällisyys tohon :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Itsekin vedin välissä happea ja taas jaksoi. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!