DIY postikortit

2. helmikuuta 2017

DIY postcards postikortteja

Ikkunan ollessa auki viime viikolla, pieni askartelukärpänen kävi meillä surisemassa ja sai aikaan pitkästä aikaa puhtia pieneen käsillä väkertämiseen. Kärpänen olikin tervetullut, sillä flunssaisena -mutta ei silti täysin petipotilaana- jotain mielekästä oli kiva touhuta. Siispä kaivoin kaapista esiin rullalla olevia lahjapapereita, kartonkia, liimaa, washi-teippiä, satiininauhoja ja muuta askarteluun kelpaavaa.

Diy handmade postacards postikortteja


Edellisenä viikolla olinkin ollut aikeissa lähettää ystävälleni kortin tervehdykseksi ja harmittelin, kuinka minulla ei ollut yhtään sopivaa korttia, jonka olisin voinut hänelle toimittaa. Samassa myös pohdin, kuinka nykyisenä SOME-aikana ainakin omasta toimestani lähettämät kortit ovat jääneet minimiin ja tilalle on tullut puhelimen kautta viestittely. Onhan se toki helpompaa, vaivattomampaa ja nopeampaa, mutta silti postikorteissa on aivan oma fibansa. Yksi ahkera postikorttien lähettäjä on muuten tämä ystävällinen ihminen, joka on usein ilahduttanut minuakin korteillaan! <3



Näiden korttien somisteeksi valitsin Paperikauppa Putingista ostamiani lahjapapereita, säästämäni Stockan pakkauspaperia, satiininauhaa, puusydämen ja juuttinarua. Oli ihana tunne nähdä omien pikku kätöstensä työn tulokset ja näiden valmistuttua ei kulunut kauan aikaa, kun ne jo lähetin postin mukana. Ehkäpä tästä alkaa uusi askartelukausi ja niiden oikeiden postikorttien lähettely. :)



16 kommenttia:

  1. Voi sinun kanssa 💖

    Todella tyylikkäitä ja taidokkaita kortteja oletkin tehnyt ❤ kaikki ovat todella upeita ja ihania idea ❤

    Postikortteja on ihana lähettää ja pitää yllä 'vanhaa' perinnettä 🤗

    Helmikuun iloa 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautin todella paljon näiden väkertämisestä ja kipinä askarteluun syttyi jälleen! ☺️ Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kauniita kortteja olet tehnyt! Todella vähän sitä nykyään enään lähettelee kortteja, vaikka sellaista postin tuomaa korttia arvostaakin erilailla. Jos muutaman laittaisi ystävänpäiväksi menemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, vaikka sen tietääkin miten ihanalta tuntuu saada ihan oikea kortti! ☺️

      Poista
  3. Oi vitsi miten upeita kortteja. Just eilen mietin että pitäisiköhän pitkästä aikaa lähettää muutama Ystävänpäivä kortti kun nykyään tosiaan postilaatikkoon tulee niin vähän mitään kivaa postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä aineellisissa korteissa on ihan oma fiilisensä! Ja tosiaan, kivaa piristyspostia muiden postien seassa. ☺️

      Poista
  4. Kivoja kortteja olet tehnyt. Ja, ideaa tulevaan ystävänpäivään!

    VastaaPoista
  5. Vaikka koriti ovatkin mustia, niin mielestäni ne ovat todella kauniita :) Sain itsekin inspistä tehdä ystäville kortit!

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kieltämättä mustia kortteja en välttämättä olisi tehnyt, ellei kartonkia olisi ollut jo valmiina kaapissa. Mutta yllättävän hyvin toimii sekin. ☺️

      Poista
  6. Todella nättejä kortteja! ♥
    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniita kortteja! Mä olen ottanut tavaksi askarrella kaikki joulu-, synttäri-, hää- ja valmistujaiskortit itse ja nykyään vanhemmatkin osaa jo odottaa isän- ja äitienpäiväkortteja :) Etenkin kun asutaan niin kaukana meidän vanhemmista, niin harvoin tulee juhlapäivinä oltua yhdessä. Perinteinen postikortti on kyllä ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä jaksat todella nähdä vaivaa personoituihin kortteihin! Ne ovat silloin aina uniikkeja ja muistuttavat lähettäjästään. ☺️

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!