Aikuisen slämäri ja viikon biisilista

24. helmikuuta 2017


Muistatteko slämärit? Ne ohuet vihkoset, jotka laitettiin luokkakavereille kiertämään ja joihin oli itse rustattu kysymyksiä vastattavaksi. Vastauksen eteen laitettiin myös merkki, jotta vastauksen kirjoittajan pystyi tunnistamaan. Aijai, tulipa hauskoja muistoja mieleen tätä muistellessani!

Lämpöä ja elämäniloa pursuava Kiti KIRSIkan kukkia-blogista jakoi minulle haasteen, jossa slämäri on tuotu nykyaikaan näin digitaalisesti. Tätä oli hauska kirjoitella ja minä puolestani jaan haasteen eteenpäin nuoruuden ajan ystävälleni Annikalle Pellavaa ja Pastellia-blogiin, Jennille Keskipiste-blogiin ja Jennille Casa Blancoon. 

Nimeni on: Jenna

Jotkut tosin kutsuvat minua: Jenusaksi, Jennuliksi ja Jentskiksi. Koulussa lempinimeni oli CH joka tuli toisesta nimestäni, Christinasta.

Olen syntynyt vuonna: 1986

Lapsuuskotini langallinen puhelinnumeroni oli: 3421518

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: En oikeastaan muista miksi halusin. En ollut heppatyttö, en haaveillut eläinlääkärinurasta enkä opettajan työstä (kuten monet luokkakaverini). 12-vuotiaana minua alkoi kiinnostamaan kauneudenhoitoala, mutten muista, oliko se ykköshaaveeni ammatinvalinnassa. Ehkä se oli.

Mutta isona minusta tulikin: Ravintolakokki Perhon ravintolakoulusta, mutta työllistyin lopulta asiakaspalvelualalle.


Täydellinen puoliso: Silloin kun en vielä seurustellut, ajattelin aina, että minulle sopivin puoliso olisi rento mutta syvällinen, empaattinen, toiset huomioon ottava ja omaisi samat elämänarvot kanssani. Kun tutustuin Heikkiin, hänen kanssaan pystyin heti olemaan oma itseni ja hän vastasi niitä ominaisuuksia, joita puolisoltani toivoin. Sen lisäksi hänellä oli hyvä maine ja erityisesti se, miten kunnioittavasti hän kohteli iäkkäitä, teki minuun vaikutuksen. Samanlaiset elämänarvot ovat olleet meidän liiton vahvin voima ja niiden lisäksi meitä yhdistää muun muassa samanlainen huumorintaju ja rakkaus musiikkiin. Täydellistä puolisoa toki kenelläkään ei ole eikä kukaan meistä pysty sellainen olemaan, mutta epätäydellistenkin puolisoiden liitto voi olla onnellinen. <3

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin enemmän.

Harrastan nyt: Tahtoisin vastata, että liikuntaa. Viimeksi eilen sanoin ystävälleni, että haluaisin aloittaa punttiksella käymisen, joten olisiko viimein aika tehdä asialle jotain! Tämän hetken harrastuksena laskisin siis blogin pitämisen, joka myös on pieni sivutuloni tällä hetkellä.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Kaikki katsomani ohjelmat kestävät päivänvalon vai lasketaanko Muumit noloiksi? Ei kai nyt sentään!

Bravuurini keittiössä: Tällä hetkellä bataattiburgeri.


Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun: Itkeminen on tullut elämän varrella sen verran tutuksi, etten jaksa sitä enää hävetä. Itkeä voi ilosta ja surusta ja se puhdistaa.

Lapsuuteni lempilelut: Lenni, Molla-Maija ja Pöffe. Pöffe on matkassa mukana edelleen.

Lempilelu nykyään: Viiru ja Mosse. Ja Pöffe.

Salainen paheeni: Nukun kaksi pehomelelua kainalossani.

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni: Plärään aivan liikaa puhelintani. Voisiko puhelimeeni asettaa SOME-lukon?

Viisaus, jonka tähän mennessä olen oppinut: Älä murehdi asioista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet.

Kiitos Kiti muistamisesta, tämä oli kiva haaste!


Tämän viikon biisilistalla on yksi aivan uusi tuttavuus, nimittäin Mikael Saaren huikea kappale. Meni ihon alle heti ensi kuulemalta!

VIIKON BIISILISTA:

St. Germain Tourist / Rose rouge

Muistan kuulleeni tämän ensi kerran Riviera Maisonin myymälässä, ja se sai heti hyvän fiiliksen aikaan. Mahtavaa, että levy löytyi myös meidän levyhyllystä! 

Colplay / Fix you

Heka laittoi tällä viikolla soimaan Coldplayn X&Y-levyn bänditreenejä varten ja pitkästä aikaa tuli kuunneltua levy kokonaan.

Mikael Saari / We should be through

En ole koskaan seurannut UMK:ta, mutta Suomi Love tutustutti minut tähänkin henkeäsalpaavaan musiikilliseen taideteokseen.

Roxette / Queen of rain

Roxettea kuunneltiin nuorena paljon ja Queen of rain on yksi suosikkikappaleeni tältä nerokkaalta ruotsalaiselta yhtyeeltä.

Teleks / Siivet

Hyviä muistoja tuova kappale, jonka kertsi on valtavan kaunis.


On ollut muuten tosi kiva huomata, että postaussarja viikon biisilistasta on otettu hyvin vastaan! Hieman jännitin, mitä reaktioita se saisi aikaan, mutta ainakin vielä sen jatkaminen tuntuu hyvältä. Ensi viikolla taas uudet biisit ja sävelet.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!




16 kommenttia:

  1. Slämärit, ne 90 luvun hitit ❤ voi maailma mitä muistoja niistä onkaan 😁

    Ihana perjantai postaus kokonaan, peukku 😍

    Viikonlopun iloa ja aurinkoa päiviisi ☉❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olivat, taattua ysäriä! :D Toivottavasti vointisi on jo parempi. <3

      Poista
  2. Aivan mahtava postaus ja kiitos kun muistit minua tällä! <3 Ehdottomasti nappaan mukaan toteutettavaksi. :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Oih, slämyt! Niitä on joutunut vihkotolkulla konmarittamaan aikuisena ja vähän on nolottanutkin välillä, mutta tästä tuli kyllä hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIitä vihkoja kertyikin aika tavalla vuosien saatossa! :D

      Poista
  4. Ihana postaus jälleen kerran❤ ihanan rohkaiseva jälleen❤
    Aivan ihanaa viikonloppua sulle!!❤

    VastaaPoista
  5. Mä tein just tän samaisen haasteen pari päivää sitten :) Aika hauska. Mulla on varmaan vieläkin jotain slämäreitä kellarissa säästössä, hahah!

    Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luinkin sen ja oli ihana lukea sun vastauksia! :)

      Poista
  6. Mukava postaus! Nuo slämärit oli kyllä ehdottomia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olivat ja vastauksia oli tosi jännittävää lukea!

      Poista
  7. Hauska haaste!

    Olipa taas ihana biisilista! Coldplay on yks lemppareista kautta aikain! 💖 Sulla on hyvä musiikkimaku! 😎
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä me ja meidän loistava musiikkimaku, hehee! Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  8. Kiva postaus 😊 Teleksillä on ihquja biisejä, joissa on sanomaa. Hyvää yötä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Teleksillä on hyviä ja tarttuvia kiapaleita. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!