Viikonlopun helmiä ja uutta sisustusintoa

9. tammikuuta 2017


Kulunut viikonloppu toi mukanaan paljon hyvää, vaikka huomaankin sen myös toisaalta väsyttäneen. Tämän jonkinlaisen uupumuksen myötä olen joutunut toteamaan, kuinka voimavarani mukavaankin toimintaan ovat varsin rajalliset, vaikka halua olisikin tehdä vaikka ja mitä. Siitä huolimatta viikonloppu toi mukanaan paljon iloa ja hyvää mieltä.

Perjantaisin minulla on niin sanottu "mummo-päivä", jolloin käyn tervehtimässä äidin äitiä palvelutalossa ja isäni vanhempia, jotka asuvat vielä kotona. Isäni vanhemmat ovat olleet aviossa 65 vuotta ja heidän rakkautensa liikuttaa aina vain. Auttelen heitä käytännön asioissa niin hyvin kuin vain voin, samalla kun mummini jakaa hyviä elämänohjeita ukin niihin oman huumorinhöysteensä lisäen. Totean usein, miten raskasta on nähdä vanhuuden tuomat vaivat rakkailla läheisillä, mutta samalla saan iloa siitä, että voin osoittaa heille rakkauttani antaen aikaani ja voimiani heidän hyväkseen.


Lauantai-aamun ulkoilusuunnitelmat kaatuivat sankkaan lumipyryyn, mutta sisällä odottikin mukavaa työsarkaa. Sain vihdoin ja viimein maalattua kotimme pari seinää ja samalla innolla myytyä tavaraa Torissa. Seinillä olevat taulutkin otettiin alas uudelleen järjestelyä varten ja huomenna naputtelemme ne paikoilleen.

Illalla kävimme naapurissa asuvien ystäviemme kanssa katsomassa LUX:in ja kieltämättä oli hienoa valotaidetta kulttuurin nälkäisille tarjolla! Parituntisen kierroksen jälkeen maistuikin itsetehty pizza.

Sunnuntai-aamupäivällä olimme koolla ystäviemme kanssa ja loppupäivä otettiinkin ihan lungisti. Teki hyvää heittää jalat sohvalle ja heittää hetkeksi aivot narikkaan telkkaaria katsellen.

Olen muuten pohtinut blogini postausaiheita ja kuinka voisin tuoda tänne enemmän sisältöä. Tänään Sannan kanssa kahvitellessamme minulle heräsi ajatus, kuinka haluaisin jakaa teille hyvää mieltä asioista, joista sitä itsekin saan. Yksi tällainen asia on musiikki, joka on elämässäni läsnä päivittäin. Tästä intoutuneena päätinkin aloittaa uuden postaussarjan: joka perjantaisen Viikon biisilistan, johon kokoan viikon aikana kuunneltuja suosikkikappaleita. Musiikin maailma on loputon, ja mielestäni kuunneltu musiikki kertoaa myös paljon sen kuuntelijasta. Siksi yleensä uuteen ihmiseen tutustuessani kysyn aina jossain vaiheessa minkälainen hänen musiikkimakunsa on ja sitäkin kautta tutustun hänen persoonansa.

Minkälainen musiikki on teidän sydäntä lähellänne? Entä kävittekö katsomassa LUX:in? 

14 kommenttia:

  1. Voi näitä kuviasi Jenna! <3 Huokaus, ja kauneus! <3 Olet kyllä ihan mieletön kehittyjä! <3

    Musiikki postaukset kuulostaa hyvälle, juuri yksi päivä mietin kuinka iso osa musiikilla oikeasti on elämässä, se vaikuttaa lopulta todella moneen! <3 Peukku tälle siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja täytyy todeta, että itsekin sain iloa näiden kuvien onnistumisesta. Joskus näinkin! :D

      Olen samaa mieltä musiikin suhteen ja innolla odotan, miten postaussarja otetaan vastaan. :) Paljon sinne voimia päänsäryn kanssa!

      Poista
  2. Todella liikuttava teksti. Tuntuu kuin osa olisi kirjoitettu suoraan omasta elämästäni. Itse olen kanssa viime aikoina pohtinut paljon isovanhempieni elämää, rakkautta ja sitä kuinka hauras tämä elämä oikein on.

    Reilu vuosi sitten itselläni oli myös vaikea löytää voimia edes niihin mukaviin asioihin. Oivalsin, että sehän on vain kropan viesti siitä, että lepoa tarvitaan lisää. Sen jälkeen olen yrittänyt kuunnella kroppaani entistä enemmän ja se on kyllä huomattavasti lisännyt omia voimavaroja.

    Täytyy vaan oppia nauttimaan niistä asioista, jotka tekevät onnelliseksi. Ja mitä enemmän sellaisia asioita on, sitä onnellisempi on. Näin itse uskon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koskettavista sanoistasi ja sit kautta jakamastasi vertaistuestasi. Arvostan todella paljon. <3

      Pystyn hyvin allekirjoittamaan, että jopa mukavien asioiden tekeminen vie voimia. Se on ollut itselleni myös pelottavaa huomata, että voimani ovat vähentyneet niin radikaalisti. Mutta kuten sanoit, keho kertoo missä mennään ja laittaa lepäämään väkisin. Sitä kun malttaisi aina kuunnella ja olla armollinen itselleen.

      Kiitos syvällisistä pohdinnoistasi ja hyvistä näkökulmista, arvostan!

      Poista
  3. Ihana postaus. Iloiset tekemisetkin todellakin väsyttävät ja varmaan sen vuoksi olenkin laiska lähtemään yhtään mihinkään töiden jälkeen.
    Voi tuo mummoperjantai on joka peukun veroinen, tuossa koen huonoa omaatuntoa itse. Toki mummoni asuu niin kaukana etten näe häntä usein mutta omien vanhempieni luona voisin käydä useammin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu täällä, kotona on tullut vietettyä siksi tosi paljon aikaa! Mutta omat voimavarat on otettava huomioon ja tehtävä niiden mukaan. <3

      Minullakin oli pitkään huono omatunto isovanhemmillani vierailun suhteen mutta nyt kun käyn siellä säännöllisesti, niin omatuntoni soimaa silti etten tee tarpeeksi. Joten, ollaankohan me koskaan tyytyväisiä itseemme ja siiihen, mitä teemme toisten hyväksi..?

      Poista
  4. biisilista on kiva ajatus! Mukavaa päivää ❤

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat :) Kiva, että viikonlopussa oli paljon hyvää <3 Piristää kummasti mieltä!

    VastaaPoista
  6. Onpas ihana tuo mummoperjantai! Muutenkin sun blogi on virkistävää luettavaa ja katseltavaa. Sopivasti keveyttä ja paaaaljon kauneutta - kiitos siis!! Harmi etten ole aikaisemmin tiennyt sun blogista, nyt oon surffannut kyllä sitten senkin edestä sun tyylikkäitä kuvia ja kiinnostavia juttuja. Oon miettinyt itse blogin aloitusta jo useamman vuoden. sain sun blogista ilmeisesti sen viimeisen tarvittavan ilon ja innostuksen pirskahduksen ja toteutin!!!!!! sen viimein ✨ ���� Tarvitsisin paljon vinkkejä ja neuvontaa tällaisena aloittelijana, joten jos ehdit ja haluat kävisitkö kurkkaamassa? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, miten paljon sanasi ilahduttivatkaan minua! <3 IHANAA että olet aloittanut oman blogisi ja mielelläni autan kaikissa siien liittyvässä niin hyvin kuin suinkin vain voin! Ollaan yhteydessä! <3

      Poista
  7. Ihanat kuvat jälleen! Ihanasti olet sommitellut taulut. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!