Sneek peek

29. heinäkuuta 2016

Äh, voi hitsiläinen! 

Lupasin jo viime viikon lopulla ottaa kuvia kotimme uudistuneesta ilmeestä nähtäväksenne, mutta postaus odottaa edelleen tekijäänsä. Moni lukija kertoikin ihan odottavansa muutoksen näkemistä ja tarkoitukseni oli jakaa kuvat heti alkuviikosta. Aikatauluni on ollut kuitenkin sen verran tiukka koko viikon, etten ole ehtinyt ottaa kameraa hyppysiini. Tuli harmitus sen suhteen mitä lupasin ja kun lupaukseni ei toteutunutkaan. Luja aikomukseni on kuitenkin ottaa lauantaina muutamat kuvat ja yritän postailla niitä sitten tännekin. ;) Näistä jo aiemmin otetuista fotoista näette jo kuitenkin sohvan paikan; mustaa seinää vasten valkoinen sohva oikein korostuu ja tykkään tästä kontrastista erittäin paljon!




Näistä kuvista tarkkasilmäinen voi myös huomata, kuinka matto riitelee muun kokonaisuuden kanssa. Puhtaanvalkoisen kanssa luonnonvaalea nukkamatto näyttää mielestäni likaiselta ja maanantaina Annikan ollessa kylässä suunnittelimme yhdessä minkälaisen maton nukkamaton tilalle voisi laittaa. Kunhan olen saanut nykyisen ruokailuryhmän myytyä niin sen jälkeen keskitän sisustuskärpäsen siipien surinan jälleen olohuoneeseen ja katsastan suuria, puhtaanvalkoisia (tai mustia) sileäpintaisia mattoja. Ehkäpä sellainen voisi löytyä jopa kesän aleista, aina parempi!

Palataan kotipostauksen pariin siis mahdollismman pian. Annika toi minulle lahjaksi muuten aivan ihania kotijuttuja ja eräs niistä ansaitsee aivan oman postauksensa. Ei voi muuta sanoa, että kyllä ystävä toisen tuntee, koska olin haaveillut kyseisestä jutusta jo tovin -hänen tietämättään! Aika ihana hän on kyllä! <3

Marmorikuvioidut mobiililaitteet ja alekoodi CaseAppille

28. heinäkuuta 2016

Heippa!

Muutama viikko takaperin kirjoittelin yhteistyöstä ruotsalaisen yrityksen, CaseAppin, kanssa. Yhteistyön merkeissä sain valita tai suunnitella omat silmiäni ilahduttavat kuoret mobiililaiteisiini ja kerroinkin, kuinka CaseAppin valikoima suorastaan pursusi toinen toistaan kauniimpia kuoseja ja vaihtoehtoja. Arvontapostaukseen olin koonnut muutaman oman suosikin ja saatoitte ehkä arvatakin, että lopulta sydämeni sulatti kaunis marmorikuvio. Sekä iPhoneni että iPadini saivat "uudet vaatteet" ja olen valintaani todella tyytyväinen!


Nyt minulla onkin ilo ojentaa teille alekoodi CaseAppin verkkosivuille. Jos mielit uusia valmiiksi suunniteltuja puhelimen tai tabletin kuoria -tai itse suunnittelemiasi, joissa voit toteuttaa luovuuttasi- nyt siihen olisi hyvä mahdollisuus! CaseApp tarjoaa blogini lukijoille -20 % alekoodin, joka on voimassa 31.7.2016 asti. Alennus vähennetään loppusummastasi, kun syötät koodikenttään koodin JENNA20 


Kuinka moni teistä muuten käyttää puhelimen tai muun mobiililaitteen suojaamiseksi kuoria tai koteloita?

White and Stripes

26. heinäkuuta 2016

Heissan!

Tässä muutama kuva tämän tämän kesän yhdestä hamesuosikistani, Zaran pliseeratusta valkoisesta unelmasta. Tämä kyseinen vaatekaappini jalokivi on vilahtanut Instagram-tililläni @perhosenalennanblogi jo pariinkin otteesseen ja nyt sain laitettua kuvia tästä tänne bloginkin puolelle.

Zara pleated skirt

Olen käyttänyt tätä hametta useaan otteeseen niin juhlavammassa kuin arkiesessakin menossa yhdistäen siihen näyttävämpiä tai arkisempia yläosia ja asusteita. Viime viikolla Aleksanterinkatua pitkin kävellessäni minut jopa pysäytettiin kuvaa varten yhdistettyäni hameen keltaisen hihattoman puseron kanssa. Olin tästä asukohteliaisuudesta kieltämättä aika yllättynyt ja varsin otettu! Vaikka oma pukeutumistyylini on vuosien saatossa hioutunut, en pidä itseäni kuitenkaan kummoisena pukeutujana  -ilmeisesti kerran kesässä asu voi silti onnistua. ;)

Zara pleated skirt Zara white pleated skirt

Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole Helsingin keskustasta vaan kesälomareissultamme otettuna Keuruun tunnelmallisessa rautatieasemalla. Ihastuin silmittömästi tähän vaaleansiniseen rakennukseen ja sen kauniit, tunnelmalliset ikkunapokat kruunasivat miljöön tunnelman. Hieman kyllä jälkikäteen jännitti tulisiko mistään näistä kuvista julkaisukelpoisia, koska muistikortti täyttyi näiden kuvien ottamisen aikana. Onneksi kuitenkin rakkaasta hovikuvaajastani on tullut sen verran tottunut kameran käyttäjä, että hän osaa ottaa muutaman täsmäkuvan niissä myöskin onnistuen.

Pusero / Reserved
Hame / Zara
Kengät / H&M
Laukku / LV
Kello / MK
Hattu / Heikin vaatekaapista



Tämä on muuten varmaan ensimmäinen kerta sitten häitteni kun olen pukeutunut päästä (lähes) varpaisiin valkoiseen. Yllättävää kyllä viihdyin tässä ja raitakuosiset korkokengät toivat asuun kesäistä raikkautta. Kuuluuko valkoisen eri sävyt teidän vaatekaappinne sisältöön ja onko jokin erityinen vaatekappale ollut tänä kesänä suosikkinne?

Coca Colaa wc:n pesemiseen ja muita randomfaktoja

25. heinäkuuta 2016

Moikka!

Hyvä ystäväni Annika Pellavaa ja Pastellia-blogista heitti minulle hauskan erilaisen blogihaasteen, jossa tarkoituksena on vastata seuraaviin neljän sarjan kysymyksiin. Opin tämän haasteen kautta Annikastakin paljon uutta ja hänen Cafe Lattelta tuoksuvat vastauksensa pääset lukemaan tästä.  Tätä postausta kuvittaa kesälomaressumme mökkimaisemat ja näihin maisemiin voisikin kieltämättä pian taas palata. ;)

Neljä paikkaa, jossa olen asunut:

1. Helsinki 
2. Loviisa
3. Lontoo
4. Vantaa (vihkitodistuksessamme lukee muuten kotikaupunkini kohdalla Vantaa, koska asuin siellä mennessämme avioon.)

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:

1. Kahvila
2. Vaateliike
3. Sisustuskauppa
4. Puhelinmyyjänä 


Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä: (Tosi vähän on aikaa katsella tölsyä, mutta näitä seurailen silloin tällöin.)

1. Jethro (hillittömän hauskaa läpän heittoa!)
2. Kymmenen uutiset
3. Livin sisustusohjelmia
4. Kiinteistökuningatar Kaisan uusintoja

Neljä kaupunkia, joissa olen yöpynyt mutten asunut:

1. Dublin
2. Riika
3. Bodrum
4. Plymouth


Neljä ruokaa, joista pidän:

1. Kukkakaalipizza (saisittepa maistaa siskoni kokkaamaa kukkakaalipohjaista pizzaa, se on ihan käsittämättömän hyvää!)
2. Lohisalaatti
3. Kana-cheddar-toast
4. Savuporokeitto

Neljä juomaa, joista pidän:

1. Vesi
2. Kahvi
3. Cocis (tämän kulutus tosin on vähentynyt huomattavasti kuulleesani -ja myöskin kokeillessani ja todeksi todettuani- että Coca Cola toimii mainiosti wc:n puhdistusaineena!)
4. Kombucha


Neljä asiaa, jotka haluaisin toteuttaa:

1. Vähentää työaikaani ja ostaa aikaa vähemmän tärkeistä asioista muun muassa isovanhempieni auttamiseen ja elämäni muiden arvojen toteuttamiseen.
2. Syödä jäätelöä elääkseni (okei not gonna happen, huomenna nimittäin alkaa seitsemän viikon Alku-valmennus).
3. Saada rohkeutta laulutunneilla käymiseen.
4. Päästä sinne pompulinnaan!

Neljä lempiväriäni:

1. Nude
2. Valkoinen
3. Vaalea roosa
4. Musta


Neljä yleisintä lausahdustani:

1. Ai on vai?
2. Mul on taas nälkä.
3. Arvaa mitä, arvaa mitä?!
4. Mitä se tarkoittaa?

Haastan omia lausahduksia ja muita faktoja itsestään kertomaan Sannan Inspired by Love-blogista ja Kitin KIRSIkan Kukista. Nappaatteko haasteen matkaan? 


Black and white ja Pellavaa ja Pastellia blogissa

21. heinäkuuta 2016

Heippa ihanat!

Meidän kodin uusi ilme alkaa pikkuhijaa olla valmis, jihuu! Muutama pikku viilaus odottaa vielä viikonloppuna tekijäänsä ja heti alkuviikosta lupaan postailla kokonaisvaltaisempaa kuvamateriaalia olohuoneen uudistuneesta layoutista. Kuten jo muutama päivä sitten kirjoitinkin, uusi järjestys on ollut paitsi virkistävä mutta myös oikein toimiva! Sen myötä olen aikeissa karsia jälleen tavaraa kotoa ja mennä piakkoin niitä kirpparille myymään. 

ikea pöytätabletti black and white home stripes coffee scandinavian home

Simppeli sisustus tuntuu tällä hetkellä kaikista omimmaltamme ja olen kyllä onnekas, kun Heikki antaa (ja on aina antanut) vapaat kädet kodin laittoon. Sama totesi myös hyvä ystäväni Annika, joka aloitti hiljattain pitämään aivan uskomattoman kaunista ja inspiroivaa blogiansa Pellavaa ja Pastellia.  Olemme tunteneet Annikan kanssa jo vuosikaudet (pian voi jo todeta, että vuosikymmenet!) ja olen aina tiennyt hänen olevan visuaalisesti lahjakas. Annikan esteeettinen silmä kauneudelle että tyylille oikein puhkeaa kukkaan hänen blogissaan ja Instagram-tilissään @pellavaa_ja_pastellia. Voin siis lämpimästi suositella hänen inspiroivaa, idearikasta, kauniiden kuvien täyttämää ja mukaansatempaavaa bloginsa sisältöä! En myöskään malta olla toteamatta, että Annika on blogin ulkopuolellakin aivan yhtä viehättävä, kuin blogi ja Instagram-tili antavat ymmärtää. Juuri avatut blogin Facebookin sivujen kautta voi muuten näppärästi pysyä ajan tasalla uusista postauksista. FB-sivut löytyvät nimellä @pellavaajapastellia ja voit klikata sivuille myös tästä. 

timanttityyny mustavalkoinen koti blavk and white home scandinavian home


Kiitos vielä aivan valtavasti kaikista kommenteistanne, joita kirjoititte kotimme suunnitelmiin liittyen. Olen usein täällä todennut, että blogillani on varmasti maailmaan parhaat lukijat, mutta senhän te jo tiedätte! <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Lidlin kesähousuissa

20. heinäkuuta 2016

Moi!

Kesälomareissulle pakatessani päätin kerrankin olla viisas ja latoa matkalaukkuumme minimimäärän vaatteita, joita voisi tarvittaessa myös pestä. Monesti lomalla ollessa on nimittäin käynyt niin, että mukana kulkeva garderoobi on rönsyillyt yli äyräiden ja "turhat" mukana olevat vaatteet ovat vieneet vain liikaa tilaa. Noh, ääripäänä tästä olin suuressa järkevyydessäni turhankin nuuka ja lopputulemana ulkoista vaatekaappia pitikin lisätä vaatekauppojen avulla. Että kumpi tapa tässä nyt olisikaan ollut järkevämpi, kröhöm!

Mukana alusta asti oli kuitenkin nämä äärettömän mukavat ja ihanan viileät kesähousut, jotka olin ostanut reissuun viereisestä Lidlistämme. Lidl on ollut pitkään yksi suosikki "vaatekaupoistani" ja muutama Lidlin vaatehankinta onkin ehtinyt täällä blogissa näkyä. Navyn värinen raitahame ja valkoinen kesämekko ovat näistä omia suosikkejani.


Housujen pienet mutta harkitut yksityiskohdat tuovat simppeliin housumalliin kivaa tvistiä - pidän erityisesti noista koristesoljista.



SUMMER LOOK
T-paita: H&M
Housut: Lidl
Ballerinat: Tory Burch Reva
Aurinkolasit: Ray Ban Aviator
Laukku: Louis Vuitton
Kello: Michael Kors
Kaulakoru: Guess
Hattu: lainattu mieheni vaatekaapista


Kuinka moni teistä on tehnyt kesälöytöjä Lidlistä ja ovatko vaatteet kestäneet hyvin kulutusta?

Kesälomalta paluuta ja kotipäätöksiä

17. heinäkuuta 2016

Moikka moi!

Huh huh, niin se neljä viikkoa kesälomaa heilahti että ei sitä usko itsekään. Lienee kliseistä todeta, että pitkän loman jälkeen kotiin on kiva palata ja ihanalta se kieltämättä tuntuikin. Olimme kolme viikkoa reissun päällä, jonka aikana emme kertaakaan käyneet kotona. Meillä oli siis varsin onnistunut tahdinvaihdos mökkeillen, sukulaisilla ja ystävillä ollen ja sanoinko jo että nukkuen? Vetelin hirsiä kellon ympäri lähes koko reissussa olo aikamme ja välillä jopa enemmänkin. Univajetta oli siis selvästi ja sen lisäksi voin kertoa, että olen aina rakastanut nukkumista. Voisin nukkua kuinka paljon tahansa! Huikkasinkin Heikille yhtenä aamuna, että voisin nukkua ammatikseni. Olisikohan sellaista jobia olemassa? ;)




Loman toinen viikko kului siis vuokramökillä lööbaillen ja viereisessä mökissä olevien Heikin sukulaisten kanssa rentoa aikaa viettäen. Ilmat sattuivat kohdilleen ja niinpä nautimme aamukahveja laiturilla, saunoimme kaksi kertaa päivässä, pulahdimme järveen (tosin itse en montaa kertaa uskaltanut vedessä käydä), ajoimme skootterilla, söimme hyvin ja ihailimme illoin toinen toistaan henkeäsalpaavampia auringonlaskuja! Aikamoisia maalauksia.. niin mykistävän kauniita, että sanattomaksi vetivät.


Mökiltä jatkoimme muualle keski-Suomeen muun muassa Jyväskylän suuntaan, jossa piipahdimme pariinkiin otteeseen. Musta olisi ihana vielä joku päivä asua Jyväskylässä -ehkä joskus?



Tässä oli pieni kuvakooste meidän lomasta ja laajempi kattaus on muutaman postaukseen jaoteltuna vielä tulossa. Olette toivoneet blogiini muun muassa asukuvia ja niitä saimmekin muutamat otettua. Kunhan pääsen käymään lomakuvia läpi (räpsin muistikortin täyteen, joten työsarkaa kuvien suhteen on ;) niin postauksia lomafiiliksistä alkaa tulemaan.

Loppuun vielä muutama rivi päätöksestä asumiseemme liittyen, ja tästä päätöksestä olenkin tosi iloinen ja huojentunut! Saatatte ehkä muistaa, kuinka jokunen postaus sitten kerroimme hakevamme suurempaa asuntoa koska nykyinen pesämme alkoi käydä ahtaaksi. Mua on pitkään harmittanut kun muilla tuntuu olevan väljemmät asumisolosuhteet (tiedän, turhaa vertailua) ja sekin osaltaan on saanut haaveilemaan uudesta hemmasta. Tavoitteeni tällä hetkellä on kuitenkin vähentää työmäärääni osa-aikaisen tunneille ja suurempi koti luonnollisestikin lisäisi asumiskustannuksia. Helppona yhtälönä laskettuna työmäärän vähentäminen ei siis välttämättä onnistuisi, jos asumisneliömme -ja myöskin siihen liittyvät kulut- kasvaisivat. Siispä päätimme yksinkertaistaa elämäämme tekemällä kotimme järjestyksessä muutoksia ja vaihtaa suurempia huonekaluja pienempiin. Näin kodistamme tulisi avarampi ja tilat elämiseen kasvaisivat. Siskoni totesikin aika osuvasti, että "Jenna, te maksatte vuokraa tietyistä asumisneliöistä. Käyttäkää ne neliöt elämiseen älkääkä tavaran säilytykseen." Niinpä. Ja niin me alettiin tänään tekemään! Vaihdoimme olohuoneen järjestystä käytännöllisemmäksi ja nyt se on paljon avarampi kuin aikaisemmin! Tämän lisäksi harkitsemme neljän istuttavan sohvamme vaihtamista kolmen istuttavaan, ruokailuryhmän vaihdamme sirompaan, eteisen naulakon tilalle tulee kaappi, johon takit ja kengät saa sujautettua nätisti piiloon ja makuuhuoneen järjestys tulee myös muuttumaan. Olen tästä kaikesta äärettömän innoissani ja tänään kun katsoin uudistunutta kotiamme ihan uusin silmin, totesin, että on tämä viidenkymmenenkolmen neliön asuntomme kyllä aika kiva. Jahka ehdin ottaa kameran käteen niin näette tekin uudet sisustusratkaisumme ja muutaman kivan säilytysideankin.

Tarkennuksena sanottakoon, että mulla ei siis todellakaan ole isoja koteja mitään vastaan (päinvastoin!) mutta meidän elämäntilanteessamme ja elämän muihin intresseihin liittyen tämä ratkaisu oli tässä vaiheessa paras mahdollinen.

Hyvää alkanutta viikkoa ja tsemppiä meille töihin palaaville!
EDIT! Caseapp-arvonta on suoritettu ja random.org valitsi voittajaksi arvan numero 15, joka osui Joannalle.  Onnea! Voittajalle on ilmoitettu ilouutinen sähköpostitse. Lukijoilleni on kuitenkin pian luvassa alekoodi Case appille ja julkaisen koodin tämän viikon aikana! 

Golden Details

13. heinäkuuta 2016

Heippa!

Viime viikolla kerroin olohuoneemme päivittyneestä värimaailmasta , jossa selkeitä värejä korostaa hopean eri sävyt. Vastakohtana tälle, makuuhuoneemme mustavalkoiset värit saavat lämpöä kullan värisistä ykstyiskohdista, kuten näistä työpöydälläni olevista H&M Homen kauniista koriste-esineistä. H&M Home on pitkään ollut yksi lemppareistani mitä tulee sisustuskauppoihin - edullisten hintojen ja kauniiden tuotteittensa puolesta. Viime viikolla tilasin jälleen pari kynttilää heidän valikoimastaan ja sähköpostiini tulikin viesti, että paketti odottaa postista noutajaansa. Tulevaa syksyä ajatellen (kääk, voiko syksystä vielä puhua?) on kiva tunne, kun on liuta poltettavia kynttilöitä valmiina.




H&M Home, kulta, kultainen kynttilä


Työpöydästä -tai oikeastaan työtuolista- puheen ollen, etsintäni sopivasta yksilöstä on päättynyt. Punnitsin pitkään muutaman eri vaihtoehdon kanssa ja nyt meillä on hankittuna tähän tarkoitukseen aito pinnatuoli. Olimme nimittäin viime viikolla anoppilassa ja heidän ylimääräinen pinnatuolinsa sai luvan tulla meille. Jesh! Tuolin väri on kaunis puinen mutta valkoisen ystävänä näytän sille pian spraymaalia ja onpa ideanani värkätä istuinosaan marmorista DC Fixia. Katsotaan, kuinka toteutukseni kanssa käy.. wish me luck! :)

Kesäkahvi

11. heinäkuuta 2016

Maanantai-moikkulit!

Mikäli oikein muistan, ruutujen silläkin puolen on liuta hyvän kahvin ystäviä. Olen itsekin täällä useaan otteeseen tullut maininneeksi, kuinka uuden päivän -tai aamun- kohokohtani on se päivän ensimmäinen kupponen kuumaa höyryävää kahvia. Ilman sitä päivä ei lähde hyvin käyntiin.



Me ollaan Heikin kanssa panostettu pitkään toimivaan arkeen. Mistään lukusuksesta ei tässä ole kyse vaan siitä, että myös arjen eläminen olisi mukavaa täynnä pieniä arjen iloja. Kahvi kuuluu siihen luonnollisesti olennaisena osana; siksipä meillä ei koskaan tingitä kahvin laadusta. Kuvassa näkyvä Kaffa Roasteryn Kesäkahvi on ollut kesän suosikkimme ja kaikille kahvin ystäville voin suositella sitä lämpimästi! Varsinkin pavuista itse jauhettuna kahvi on kuin pala täydellistä päivää!



Olisi kiva kuulla onko teillä omia kahvisuosikkeja ja mitä aamukahvi merkitsee teille?

Easy like Sunday

10. heinäkuuta 2016


"Life is
sunday
morning"


"Today i 
will do
absolutely 
nothing"

Suloista sunnuntaita kaikille! 

Haaste: millaista on olla bloggaajan mies?

9. heinäkuuta 2016

Heippa ja ihanaa alkavaa viikonloppua!

Ihastuttava Sanna -joka on myös suunitellut tämän vuoden asuntomessujen upeaakin upeamman Lakka Lakeus kohteen- Inspired by Love-blogista muisti minua hauskalla haasteella, jonka ideana on valottaa minkälaista on olla (sisustus)bloggaajan puoliso. Myös Sannan poikaystävä oli toteuttanut saman haasteen, ja hänen ajatuksensa pääset lukemaan tästä. Sannan blogi on muutenkin todella ihana, tyylikäs ja esteettisen kaunis ja täynnä ammennettavaa inspiraatiota ja siksi ehdottomasti yksi suosikkiblogeistani!

Kysyin Heikkiä toteuttamaan tämän haasteen ja annoin luonnollisesti vapaat kädet hänen vastauksilleen. Hieman itseänikin jännittää miten hän bloggaamiseni kokee, mutta ainakin itse koen mieheni kannustavaksi ja monet hyvät ideat minulle tähän harrastukseeni antaneena. Jätän kuitenkin nyt Heikin rauhassa ajatustensa kanssa tähän näppikselle paljastamaan millainen hänen oma sisustusmakunsa on ja millaista elämä allekirjoittaneen vaimon kanssa ihan oikeasti on. ;)

Olet naimisissa intohimoisen sisustajan kanssa. Miten itse suhtaudut sisustamiseen?

Intohimoisen indeed! Sisustusvastaavan titteli onkin itseoikeutetusti vaimolla meidän perheessä. Pidän kyllä että kodin sisustus on tyylitajulla mietitty ja laitettu.

Minkälainen sisustaja olet ollut ja minkälainen olet tänä päivänä?

En pidä itseäni kummoisena sisustajana. Poikamiesaikojen sisustus oli, noh, aika lupsakka. Kauniimman osapuolen myötä turha miehinen ronskius on karissut, hyvä niin.

Miten oma sisustusmakusi eroaa vaimosi mausta?

Ei kovinkaan paljoa, ykseyteen on päästy hyvinkin vaivattomasti. Meiltä lähtenyt rakas vihreä nojatuolini tosin aiheutti jakauman.


Onko sinulla sisustamiseen liittyviä haaveita?

Ei oikeastaan. Ellei tosin lasketa ne muutamat odottamassa olevat rästihommat mitkä saisi kodissa tehtyä..

Mikä on lempiesineesi omassa kodissasi ja miksi?

Putkivahvistimeni mikä on toiminut silmien ja etenkin korvien ilona kaikki avioliittomme vuodet täyttäen kodin lämminsaundisella musiikilla.

Kuvaile vaimoasi bloggaajana.

Hän on kehittynyt kovasti, omaksunut oman tyylinsä ja erottuu hienosti blogien viidakossa. Suhtautuu pedantisti ja intohimoisesti tekemiseensä mikä myös näkyy lopputuloksessa.

Miten vaimosi bloggaaminen näkyy yhteisessä arjessa?

Allekirjoittaneen osalta ainakin niin että kameraan saa tarttua vähän väliä milloin minkäkin kuvaamiseksi! Jos on hiljaista kotona niin tietää mistä vaimon löytää, koneen äärestä kirjoittamassa. 

Miten suhtaudut bloggaamiseen?

Omalla paikallaan pidettynä kiva moderni ja terapeuttinen tapa pitää päiväkirjaa. Taidolla ja tunteella kirjoitettua blogia on mielekästä lukea ja siitä voi saada inspiraatiota eri asioihin.

***

Voi että miten kauniita sanoja ja menin näitä vastauksia lukiessa aivan sanattomaksi. Totean taas jälleen kerran olevani todella onnekas, kun elämääni on suotu rakas aviomieheni, jonka kanssa olen saanut olla aviossa yli seitsemän vuoden ajan. Ja kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä, niin lämpimän ilmapiirin lisäksi meidän kodissa myös nauretaan paljon - Heka on tosi humoristinen ja vekkuli tapaus! <3

Nyt kysyisnkin, ottaisiko From heku with love,  Stella VaniljaVilla Fox ja Jonnamaista tämän hulvattoman haasteen vastaan?

Puss och kram ja Sannalle vielä iso kiitos haasteesta! 


Caseapp-arvonta!

8. heinäkuuta 2016

Heippa!

Jokin aika sitten sähköpostiini kilahti ilahduttava sähköposti, jossa ruotsalainen yritys Caseapp kysyi, haluaisinko tehdä blogiyhteistyötä heidän kanssaan. Caseapp on siis nettikauppa, jossa voi itse suunnitella kuoret omaan mobiililaitteeseensa, kuten iphoneen tai ipadiin. Valittavana on useita toinen toistaan kauniimpia kuoseja, joita selatessa saattaa tosin iskeä valinnanvaikeus! Valmiiksi suunnitellut iphonekuoret ja tarrakuoret ovat itsessään jo todella kauniita ja tyylikkäitä mutta niihinkin voi halutessaan lisätä vaikka omat nimikirjaimet. Jos kuitenkin haluaa suunnitella oman uniikin taideteoksen (esimerkiksi itse ottamalla valokuvalla) mobiililaitettaan suojaamaan, niin sekin onnistuu - mielikuvitus vain on rajana!

Tämän yhteistyön merkeissä sain itsekin valita omiin laitteisiini uudet kuoret ja valinta näiden ihanuuksien edessä oli niin vaikea, että kysyin jopa kaveriltanikin siihen apua. Lopulta kaksi valmiiksi suunniteltua kuosia vei voiton ja ehkä arvaattekin mitkä kaksi näistä ylläolevista suosikkimalleistani valitsin. ;)

Nyt kuitenkin siihen parhaimaan osaan, joka teitä kiinnostaa! Sain nimittäin ilon arpoa teidän lukijoiden kesken yhdet vapaavalintaiset kuoret laitteeseesi (selaa esimerkiksi iphonekuoria tai tarrakuoria) ja halutessasi voit suunnitella nämä täysin itse! Kuoria löytyy myös Samsungin, Nokian ja HTC:n laitteisiin.

Arvonta-aika alkaa saman tien ja päättyy 17.7.2016 kello 24.00.  Arvontaan osallistuminen on helppoa - riittää kun kommentoit tätä postausta ja liität kommenttiisi sähköpostiosoitteesi, johon voin ottaa yhteyttä mahdollisen voiton sinulle pärähtäessä. Arpojen määrä määräytyy totutulla tavalla:

Olet mukana yhdellä arvalla kommentoimalla anonyymina tai kirjautumattomana lukijana (muistathan jättää nimimerkin!)

kaksi arpaa saat kommentoimalla julkisena lukijana ja 

kolme arpaa kommentoimalla julkisena lukijana ja linkittämällä tämän postauksen johonkin SOME-kanavaan.

Kerrothan, kuinka monella arvalla osallistut.

Sitten ei muuta kuin tsemppiä kaikille arvontaan!



Olohuoneen uutta värimaailmaa

6. heinäkuuta 2016

Moikka moi!

Meidän koti ei ole pitkään aikaan vilahtanut blogissa, joten on jo aikakin näyttää kuvien muodossa tämän hetken värimaailmaa kodissamme. Kauan haaveilemani Ikean Songe-peili (joka on muuten tällä hetkellä tarjouksesssa!) on kotimme uusin tulokas ja sen myötä olen totaalisen hullaantunut metalliväreihin sisustuksessa! Hopeareunuksinen peili mustalla olohuoneen seinällämme on tosi kiva yhdistelmä ja kunhan saamme vaihdettua olohuoneen järjestystä niin näette tämän yhdistelmän paremmin. Valkoinen, hopea ja musta on siis kaikessa raikkaudessaan uusin suosikkiyhdistelmäni ja tällä viikolla hankkimani pienet koristeet tämän yhdistelmän myötä odottavatkin vielä kuvaamista. En oikestaan malttaisi odottaa uuden olohuoneen järjestyksen ja yksityiskohtien toteuttamista mutta toisaalta on kiva tunne, kun on jotain mitä odottaa. 

Ikea songe peili spel mirror home koti hopea

pioni peonies louis vuitton keypouch rayBan aviator


vaaleanpunainen pioni

Metalliväreistä puheen ollen selasin eilen Pinterestin (oma tilini löytyy nimellä Jenna Karivuo) ihmeellistä maailmaa ja innostuin ajatuksesta tuunata lasisia purkkkeja kullan värisellä spraymaalilla. Tällä idealla voi siis nopeasti kyhätä itselleen kultaisia vaaseja ja nehän näyttävät todella upeilta vaikka shampanjan väristen ruusujen kera kattauksessa!

Nyt voinkin jo paljastaa, että erään blogiyhteistyön merkeissä alkaa huomenna todella kiva arvonta täällä blogissani. Pysykäähän siis kuulolla, jos esimerkiksi marmori- tai blingbling- kuosit ovat mieleenne. ;) 

Ihanaa päivää kaikille!