Vlogi vai blogi?

8. joulukuuta 2016




Kirjoitin jokunen viikko sitten, kuinka sain osallistua Indiedaysin ja Asusin järjestämään workshoppiin koskien bloggaamista. Indiedays ilahdutti minua uudestaan lähettämällä sähköpostiini kysymyksen, kiinnostaisiko uusi workshoppi koskien vloggausta, eli videobloggaamista. Ajattelin aluksi, että perinteisemmän blogin ystävänä en saisi vloggaamisesta paljoakaan irti, mutta jokin aiheessa kuitenkin kiehtoi ja ilmoittauduin mukaan kampanjaan. Tämä postaus on siis tehty yhteistyössä ASUS:n ja Microsoftin kanssa, ja seuraavassa kerron, mitä uutta koulutuksessa opin. Monia vinkkejä voi myös soveltaa bloggaamiseen, joten tässä parhaat palat koulutuksesta, olkaa hyvä!

Asus järjestää syksyn mittaan neljä workshoppia, joissa käydään läpi työkaluja ja keinoja bloggaamisessa kehittymiseen. Workshopien teemoina ovat muun muassa blogin kävijämäärien kasvattaminen SEO:n avulla, Googlen analytiikan hyödyntäminen bloggaamisessa sekä suunnitelmallinen sisällön luominen. Workshopeissa opitaan myös pienten, bloggausarkea suunnattomasti helpottavien niksien ja kikkojen  avulla tehokkaammaksi koneenkäyttäjäksi. Workshopien parhaat vinkit koostetaan myös ASUSin the next level of blogging with ASUS-asiantuntijablogiin, joka löytyy osoitteesta www.asus.indiedays.com. Samasta blogista voi hakea mukaan kampanjaan ja hyödyntää siellä jo olevia ideoita omaan blogiisi! Postauksen lopussa kerron, milloin seuraava workshop järjestetään ja mikä tuon päivän koulutuksen aiheena. 


Kuten viimeksi, koulutus järjestettiin Microsoftin tiloissa Espoon Keilaniemessä. Tila, jossa saimme parisen tuntia viettää, oli viimeisen päälle tyylikäs ja avara. Murkinapuolikin oli ihanasti järjestetty ja saimme aloittaa koulutuksen herkkuruokia nauttien. Kiitos vieraanvaraisuudesta!

Vlogikoulutuksen pitäjänä toimi vlogikonkari Valtteri Sandberg, joka sanavalmiina humoristina osasi loistavasti pitää mielenkiinnon yllä koko oppimateriaalin ajan. Valtteri kertoi oman vloggaamisen kautta miksi ja miten ylipäätänsä kannattaa aloittaa vlogi, mitä välineitä vloggaaja tarvitsee ja miten tienata vloggaamisella. 

 

Miksi ja miten aloittaa vlogi?

Vlogi on arvokas lisä blogin rinnalle. Videoblogit valtaavat jatkuvasti alaa ja moni blogien seuraajista tykkää katsoa lukemisen sijasta videoita. Kun bloggaaja perustaa vlogin, on hänellä myös jo seuraajat valmiina, joten vlogi voi tuoda uutta mielenkiintoa sekä bloggaajalle että lukijoille.

Moni vloggaaja valitsee vloginsa alustaksi Vimeon sijasta You Tuben. You Tube suosittelee sisältöä, joten sen kautta on helpompi saada seuraajia. Sitä on myös helppo käyttää ja se on suurin videopalvelu.

Mitä välineitä vloggaaja tarvitsee?

Videoiden luomiseen tarvitaan tietenkin kuvantuottaja, mutta aluksi riittää myös puhelimen kamera. Järjestelmä- ja digikameralla saa toki laadukkaampaa kuvaa, mutta esimerkiksi my day-postauksiin passaa älypuhelin mainiosti. Näiden lisäksi apuvälineitä ovat editointiohjelma (Valtteri korosti, kuinka esimerkiksi liian pitkät tauot ottojen välillä syövät viedeoiden mielenkiintoa, joten editointiohjelmalla saa leikattua videot sopivan tempoisiksi), mikki (jotta ääni kuuluu selvästi eikä kohise) ja tausta. 


Mistä vlogata?

Suosittua sisältöä ovat muun muassa haasteet, tuoriaalit, asia- ja mielipidevideot ja DIY. Ideoita voi ottaa kaikkialta (kuten bloggaamisessa) ja toteuttaa ne omalla tavalla. 

Miten tienata vloggaamisella?

- Google Adsense-tulot. Miljoonalla videonäytöllä tienaa noin 900 e.

- Sisältöyhteistyöt. Kaikkien videoiden ei kuitenkaan kannata olla pelkkiä yhteistöitä, koska se voi karkoitaa lukijat. Sama pätee toki bloggaamisessakin. 

- Tärkeää on myös, että video on tekijänsä näköinen ja että aitous välittyy katsojalle.



Miltä kuulosti nämä muutamat highlightit vlogikoulutuksesta? Myös Asusin omassa blogissa asus.indiedays.com on samasta aiheesta kattavampi postaus, joten klikkaa tästä, jos innostuit aiheesta enemmän! 

Asus järjestää viimeisen workshopinsa 19.12 klo 16-18, ja sen aiheena on blogin hakukoneoptimointi ja kävijämäärien kasvattaminen. Kuka tahansa bloggaaja voi hakea mukaan Asusin blogissa täyttämällä hakemuksen ja itsekin yritän päästä paikalle! 

B(V)loggaamisiin!
Yhteistyössä Asus ja Microsoft

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!