Tyynyt melkein kuin sängynpäätynä

20. marraskuuta 2016


(Nyt jo sulanut) lumi on ihanasti virkistänyt kirkkaudellaan ja samaa vaaleaa ilmettä loihdin myös makkarin sisustukseemme. Kirpparitavaroita myytyäni olen harkinnut tarkkaan tavaran määrää, mutta yksi mistä en ole tinkinyt on hotellihuonemaisen tunnelman luomista kotiimme. Tällä tarkoitan selkeitä, yhteneviä ja vaaleita linjoja unohtamatta kuitenkaan kodikkuuden tuntua.

Makuuhuoneemme sistustus on jo pitkään vaivannut minua "kolkkoudellaan" ja rakkaan ystäväni Annikan blogia lukiessa olen tajunnut, miten suuri merkitys tekstiileillä ja niiden materiaaleilla on hyggemäisen fiiliksen luomisessa. Päätin siksi kokeilla saisiko meidän simppeliin makkariin ilmettä sisustustyynyillä ja niinpä kävin tällä viikolla Jyskistä ostamassa suuret 60 x 80 cm tyynyt, jotka sattuivat olemaan sopivasti vielä alessa. Kaavailin tyynyihin ehdottomasti valkoisia tyynyliinoja, jotka löytyivätkin muutamalla eurolla Tokmannilta.



Sänkymme on leveydeltään 160 cm, joten kaksi suurta tyynyä olisi leveydeltään sama kuin sänkymme ja näin ollen loisivat sängynpäätymäistä ideaa. Sängynpäätyä en meille halua sen pölyn keräämisen vuoksi, joten suuret, muhkeat tyynyt tuntuivat näppärämmältä vaihtoehdolta. Lopputulos miellyttää silmää ja valkoinen avartaa huonettamme mukavasti.

Tulevalla viikolla on tarkoitus hankkia myös sirot yöpöydät edellisten pöytien tilalle. Tämä viikko onkin ollut aika haipakantäyteinen ja siihen on mahtunut myös monien kirppistamineiden eteenpäin vieminen. Mutta on ihana tunne, kun tavarat pääsevät kiertoon ja samalla oma koti saa freesimpää ilmettä. Siivoaminenkin on tuntunut helpommalta ja mielekkäämmältä. 

Simple life! <3

14 kommenttia:

  1. Loistava idea ❤ ja nuo kyllä sopii teille täydellisesti ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ja yksinkertainen ja siksi just hyvä meille, heheh!

      Poista
  2. Vitsi miten hyvä idea! Oli pakko heti ehdottaa miehekkeelle ja tuo olisi varsin hyvä vaihtoehto sängynpäädylle, josta olen haaveillut :) Olen vain pelännyt jos kissat haluavat upottaa päätyyn kyntensä, samaa ongelmaa ei tyynyjen kanssa olisi :) Kiitos Jenna ja rauhallista illan jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva että voin inspiroida! Ja tyynyissä on käytännöllinen puolikin sitten mukana kisulien kannalta. :) Ihanaa iltaa myös! Me kävimme juuri pizzalla ja nyt on ihan ähky!


      Poista
  3. Kaunista♡ Meillä on kans kaksi isoa tyynyä sängynpäätynä ennen kuin saadaan varsinainen pääty paikalleen. Eihän tyynyt kokonaan päätyä korvaa, mutta tuo kuitenkin pehmeämpää ja nimen omaan hotellihuonemaista tunnelmaa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri <3 Meilläkin on pari erilaista sängynpäätyä ollut, mutta totesin, että pölynkerääjänä ja pienessä tilassa ne olivat turhan raskaat. Suuret tyynyt ajavat vähän samaa asiaa. :)

      Poista
  4. Näyttää hyvältä! Ollaan just muuttamassa ja haaveilen kanssa jostain vastaavasta "sängynpäätyratkaisusta" uuteen kotiin. Noi lamputkin on vielä tosi makeat! Tykkään kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyt luovat yllättävän paljon sängynpäätymäistä tunnelmaa. Ei kun kokeilemaan vaan! Ja onnea uuteen tulevaan kotiin! :)

      Poista
  5. Hyvännäköiset! juuri olen myös miettinyt uuden sängynpeitteen hankintaa, jaaa menishän siihen pari uutta tyynyäkin mukavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyt toisivat varmasti kauniin säväyksen petaukseen pääsyn kanssa! :)

      Poista
  6. Kivan näköistä! Oon miettiny mitä tuolla hotellihuonemaisuudella tarkoitetaan.. Kaikenlaisia hotelleja oon nähnyt, ja yhteinen piirre on varmasti se, että niissä ei oo turhaa tavaraa. Kodin pitää kyllä näyttää kodilta, mutta välillä turhauttaa kun joka pöydällä aina lojuu jotain.. 😬 No, se on elämää, ei sen enempää.. Hyvä jos edes karsii turhat koriste-esineet ja säilyttää vain rakkaimmat niistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin minäkin ymmärrän hotellihuonemaisuuden eli selkeinä linjoina. Toki liian kliininen ilme vie pois kotoisuuden joten elämä saa ja tuleekin kodissa näkyä. :)

      Poista
  7. Kaunis makuuhuone ja ihastuttava idea tuo valoista tehty "sängynpääty". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! Huomenna esittelen meidän uuden tee-se-itse sängynpäädyn Dc Fixistä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!