Uusi pyöreä ruokapöytä

14. syyskuuta 2016

Ikea docksta round table pyöreä ruokapöytä

Meidän pienen pesän uudistaminen kohti yksinkertaisempaa sisustusta on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin, enkä millään malttanut olla siitä teille jo kertomatta! Vaikka tämä freesaaminen odottaa vielä lopullista ilmettään, tässä pieni maistiainen mitä keittiössämme on tapahtunut.
Aivan niin, ruokapöytä on vaihtunut raskaasta suorakaiteen mallisesta puupöydästä kevyempään pyöreään eli Ikean Dockstaan.


Meillä kävi pöydän kanssa ihan älyttömän hyvä tuuri! En ensinnäkään kovin kauaa ole lämmennyt pyöreille ruokapöydille vaan pitänyt niitä liian "kasarimaisina" (lapsuuden kodissamme oli ovaalin muotoinen pöytä, joten liekö mielikuva sieltä tullut. :) Päätettyämme Heikin kanssa vaihtaa suuria huonekalujamme sirompiin, pyöreä ruokapöytä tuntui kuitenkin kaikista käytännöllsimmältä ja niinpä katselin netin valikoimaa uudesta ruokapöydästä. Kas kummaa, etsintäni vei yllätys yllätys Ikean sivuille ja Docksta pärähti kuvaruutuun. Ajattelimme kuitenkin josko pöytä löytyisi valmiiksi koottuna ja huokempaan hintaan Tori.fi:sta mutta etsintä ei tuottanut sillä kertaa tulosta. Katsottuani samana iltana Toria uudestaan, meidän pöydästä oli tullut ilmoitus ja seuraavana päivänä sen jo haimmekin! Tätä ennen veimme vanhan ruokapöytämme (kuten myös sen alla olleen maton) uusille omistajille ja näin saatiin kierrätyspisteetkin kotiin. Hieman toki jännitti sopisiko uusi ruokapöytämme meille kun edellinenkin ehti jo vaihtaa omistajaa mutta vielä mitä - pöytä on keittiössämme aivan täydellinen! Ja voitteko uskoa, edellinen 4-6 henkilön ruokapöytämme oli kokoa 140 x 200 cm mutta nyt 105 cm halkaisijan pyöreä pöytä vetää saman verran syöjiä ympärilleen ja on silti todella vähän tilaa vievä! Win-win!

Ikea docksta round table pyöreä pöytä

Toiveenamme on myös vaihtaa ruokapöydän tuolimme matalampiin versioihin ja niinpä pistin nykyiset tuolimme myyntiin. Tuoleista on tullutkin paljon kyselyitä ja tänään ostajajonon ensimmäinen kiinnostunut tuleekin jo tuoleja katsomaan. Näiden tilalle houkuttaisi vaihtaa Ikean Idolf-tuolit ja periaattessa meille riittäisi ihan vain kaksikin tuolia. Vieraiden tullessa pöydän ympärille voisi tuoda ylimääräisen tuolin tietokoneen äärestä ja jakkaran ja näin saataisiin vieläkin enemmän tilaa keittiöön. Ruokailuryhmän alle kaavailen luomaan pehmeyttä Ikean Ådum-maton ja tällä combolla keittiön uudistus olisi ruokailuryhmän osalta valmis!

Mitäs sanotte, onko pyöreä ruokapöytä hitti vai huti?

32 kommenttia:

  1. Hitti ❤❤ upea! Tässähän palaa pyöreän pöydän kaipuu. Vanhassa kodissa minulla oli pyöreä ja olen kuullut että myös itsessä tunnistanut että välillä se kaipuu pyöreään pöytään tulee :)

    Näyttää ihan huikean hyvältä :) ❤ hyvä Jenna ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, me ollaan myös tosi tyytyväisiä! Tänään meni tuolitkin kaupaksi, joten eikun uusia hankkimaan. :)

      Poista
  2. Oi niin ihana! :) Mäkin olen vähän alkanut lämmetä pyöreälle pöydälle. Nyt tapahtui lisää lämpeämistä, kun näin miten kauniisti se teille sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voin sitten raportoida pöydän käyttökokemuksia. :)

      Poista
  3. Tosi hyvännäköinen! Ja mieletön tuuri, että löytyi käytettynä :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää ! Meillä on ollut muutaman vuoden käytössä juurikin tämä sama pöytä keittiössä. Nyt kun keittiöön on tarkoitus vaihtaa sen tilalle aputaso, niin koko perhe haluaisi vaihtaa ruokailutilaankin pyöreän pöydän. Sen ympärillä on niin mukava istua kun näkee kaikki :)

    Mieki löysin omani muuten Ikean löytöpisteeltä aikoinaan :) Taidan säästää vanhimmalle tyttärelle pöydän, koska muutaman vuoden päästä on opiskelijaelämä vastassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh hei mahtavaa kuulla käyttökokemuksia tästä pöydästä! Ja pyöreän pöytän etuna on ehdottomasti, että kaikki sen ympärillä istuvat ovat toisiaan lähellä. Ja ehdottomasti pöytä säästään, ajaton kun on! :)

      Poista
  5. Täällä on menty nyt vuosi pyöreällä ruokapöydällä ja ei ole toistaiseksi vielä kaduttanut. Hyvin on mahtunut useitakin ruokailijoita pöydän ympärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla kokemuksia pyöreän pöydän käytöstä! :) Ja yllättävän moni mahtuu syömään pyöreän pöydän ääreen!

      Poista
  6. Keittiönne näyttää ihanan valoisalta. Pyöreä ruokapöytä löytyy myös meiltä ja olen ollut todella tyytyväinen hankintaan, ympärille mahtuu tarvittaessa useampikin ruokailija.
    Hyvä muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreän pöydän etuna onkin, että kaikki sen ympärillä ovat toisiaan lähellä toisin kuin suorakaiteen mallisessa joku on aina kauimpana. :)

      Poista
  7. Ihanan näköinen asunto. Blogisi on muutenkin erittäin kivan näköinen!

    https://peoplebelieve-janika.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Toihan on aivan täydellinen pöytä. Itse olen pitkään haaveillut neliön mallisesta pöydästä mutta ei sellaista tahdo löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ja on käytännöllisyydessäkin ihan mahtava! Ikeassa on ainakin joskus ollut neliön mallisia pöytiä, löytäisitköhän etsimäsi sieltä? :)

      Poista
  9. Täydellinen! Sopii kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päästään pian kahvittelemaan pöydän ääreen. :)

      Poista
  10. Tosi kaunis koti sinulla, Jenna! Ja pöytä oli loistolöytö, toivottavasti bongaat myös kaipailemasi tuolit pian. Ja jos ei tunnu tärppäävän, kokeile Ostetaan-ilmoitusta, ne ovat usein hämmentävän tehokkaita. Ja hakuvahtikin kannattaa tietysti laittaa, etteivät unelmatuolit mene ohi :) Kivaa syksyä ja hyviä Tori-kauppoja myös jatkossa! Terhi-Mari/ Tori.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Terhi-Mari ja paljon kiitoksia sanoistasi ja erittäin hyvästä vinkistä! Tori.fi on todella hyvä paikka - tänäänkin sain siell myytyä vanhan mattomme. Hämmentävän tehokasta kaupankäyntiä siis todella! :D

      Poista
  11. Wau,kyllä näyttää hyvältä! itse kävin eilen myös pöytäkaupoilla, mutta useamman viikon odotus edessä. Nooh, hyvää kannattaa odottaa! ;)

    VastaaPoista
  12. Tuo pöytä heilui ikean tiloissa. Onko samaa kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, ihan tosi! Meillä pöytä on todella vakaa ja jalan painavuus ihan yllätti! Meillä siis on ollut pöydästä hyvä tähänastinen kokemus. :)

      Poista
  13. Eli kun tohon nojaa niin pöytä ei horju yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki antaa periksi jos kovasti nojaa mutta käytössä en ole huomannut huojumista.

      Poista
  14. Ehdottomasti peukku pyöreälle pöydälle! :) Hyvältä näyttää myös teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Usein olen ihaillut myös teidän ajatonta pyöreää pöytää. ☺️

      Poista
  15. Moikka! Mietin kyseisen pöydän hankintaa. Kuinka monta mahtuu istumaan pöydän ääreen? Meneekö kuusi? Ja mahtuuko silloin enää kattamaan mitään pöytään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heidi! Pöytä on "virallisesti" neljälle mutta me olemme kattaneet sen kuudelle. Silloin yhdelle ihmiselle jää noin 50 cm pöytätilaa. Toivottavasti tästä vastauksesta oli apua! :) Pöytä on ollut kaikin puolin erittäin hyvä!

      Poista
  16. Hei! Mistä tuollaiset tuolit löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Nämä tuolit ovat aikoinaan ostettu Sotkasta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!