Luomullisesti Paahtimo Pavussa

17. maaliskuuta 2016

Hajuaistia hivelevä vastapaahdetun kahvin tuoksu, lukuisista kahvilaaduista juuri omaan makuun sopiva kahvipapu, ystävällinen ja ammattitaitoinen asiakaspalvelu kera sopivan tehdasmaisen miljöön takaa mieleenpainuvan tahdinvaihdoksen Jyväskylän helmessä, Paahtimo Pavussa (klik).

Ihastuimme Heikin kanssa Paahtimo Papuun jo vuosi sitten kesällä, kun kesälomareissullamme halusimme viettää kiireettömän kahvihetken nauttimalla kunnon luomulaatuista kahvia. Heikki taisi ihan Googlettaa Jyväskylän keskustan kahvilat ja avainsanat  'luomu'   ja 'vastapaahdettu'  taisivat olla ne houkuttimet, joilla sisään paahtimoon astuimme Yliopistonkatu 26:ssa.

Sisällä meitä tervehti työstään innostunut miestyöntekijä, joka kertoi paahtimon perustamisen taustoja, kahvipapujen paahtoasteista näyttäen jopa ihan fyysisesti miten paahtaminen paahtimon puolella tapahtuu. En ollutkaan aikaisemmin tiennyt, että paahtamaton kahvipapu on väriltään vihreä ja paahtoaika vaikuttaa pavun väriin. Muistan kuunnelleeni pelkkänä korvana hänen asiantuntemustaan ja hänen rakkautensa ja mielenkiintonsa työtään kohtaan oikein huokui hänestä! Tuosta päivästä lähtien olemme joka Jyväskylän reissu paahtimossa käyneet ja suositelleet sitä myös ystävillemme, jotka voisivat siitä pitää.

Paahimo Papu Paahtimopapi Jyväskylä Luomu



Paahtimon yhteydessä toimii pieni kahvila, josta luonnollisesti saa tilata kahvinsa omaan makuunsa sopivalla kahvipavulla. Oma suosikkini on Guatemala, jota ostimme papuina kotiimmekin. (Kahvia saa siis ostaa kotiinsa tai vaikkapa lahjaksi papuina tai jauhettuna.) Tänä aamuna ennen töihin lähtöä Heikki jauhoi mulle kyseisestä pavusta tuoreen kahvin ja totesi papujen olevankin kohta jo ihan lopussa. (Niin käy äkkiä kun kaksi kahvikissaa asuu saman katon alla.) Ilmoitin välittömästi olevani valmis tekemään reissun Jyväskylään kahvia hakemaan, heheh. Sitä en vielä tiedä, onko Pavun kahveja myynnissä täällä Helsingissä, mutta toivottavasti niitä jostain löytyisi koska kahvi-hifistelijänä voin rehellisesti sanoa, etten parempia kahveja ole eläessäni maistanut!



Kaikille onnekkaille Jyväskylässä asuville tässä siis vinkki missä päästä kunnon kahvien makuun! Mä täällä Helsingin päässä yritän haistella kahvipapujen aromeita ruudun läpi Paahtimo Pavun verkkokaupassa (klik) ja huomasinpa siellä olevan teelaatujakin valikoimissa.

Kahvintuoksuista päivää sinulle!

6 kommenttia:

  1. Oiiii :) varmasti ollut mielenkiintoista kuulla :) ja ihanan persoonallinen paikka :) näyttää huippu kivalta paikalta :)

    Ihanaa päivää Jenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoonallinen onkin hyvä adjektiivi kuvaamaan Papua, se on juuri sitä! :)

      Poista
  2. Oi, onpa ihastuttavan näköinen paikka.
    Aurinkoista päivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi ihanaa! Jos Jyväskylään joskus eksyn niin pitää käydä katsomassa tuo paikka :) Juuri juon tässä päivän toista kahvikuppia, voi olla ettei tänään ole asiaa sänkyyn ihan pian ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!