Omat tunteet absoluuttisena totuutena?

8. helmikuuta 2016

Olen viimeaikoina ollut mieleltäni levoton. Jo parin viikon ajan minusta on tuntunut, että aivojeni kovalevy on kuormittunut punaiselle saaden ajatukseni olevan pelkkää sekamelskaa. Mitä ihmettä mun päässä taas tapahtuu?

Piirsin tässä yhtenä päivänä ajatuksistani piirustuksen ja lopputulemana oli rauhaton pyörremyrsky, joka vaatisi akuuttia selvitystä. Olotilaani on viime päivinä liittynyt myös väsymystä, turhautuneisuutta, itkuisuutta ja muutama aika voimakaskin paniikkokohtaus. Ehkä kyse on pian lähestyvistä "niistä päivistä" tai sitten "vaan" aivojen kemiasta. Valon selvästi lisäännyttyä aivojeni serotoniinituotanto ei olekaan ehkä pysynyt samassa tahdissa valon kanssa saaden mieleni olemaan välillä hyvinkin innoton. Jopa rakas harrastukseni bloggaus on saanut tästä osumaa ja tietysti moni muukin asia, mistä yleensä saan iloa. Ollakseni rehellinen -ja miksi en olisi- mua ei esimerkiksi ole voinut vähempää kiinnostaa avata konetta ja kirjoittaa blogia ajatuksella. 

Mutta täällä kuitenkin nyt ollaan ja tällä kertaa jokaisen soluni kanssa. Musta vaan tuntuu, että mun on pakko kirjoittaa ajatuksiani ylös ja olla itselleni täysin rehellinen, jotta itsekin saan ajatuksistani jonkinlaista tolkkua. Tämän kaltainen mielenvirran jäsentely on ennenkin ollut yksi toipumiskeinoni ja siksi se on sitä nytkin. Korostan kuitenkin, että tällä vuodatuksella en hae yhtään säälipistettä, mä en oikeastaan edes jaksaisi yhtäkään voivottelua puolestani. Haluan vain todeta asiat niin kuin ne ovat ja mennä sitten eteenpäin. Ai niin, sen lisäksi yritän tunnistaa ne asiat, joihin voin itse vaikuttaa ja muuttaa ne asiat mitkä on muutettavissa.




Tiedättekö mikä on maailman turhinta puuhaa joka syö auttamatta sitä energiaa, jonka voisi käyttää johonkin hyödylliseen toimintaan? Se on aivoluteilu. Aivoluteilu on toisen päässä toisen puolesta ajattelemista kuten esimerkiksi näin: 

"Nyt kun mä tein noin, niin toi varmaan ajattelee että mä olen ihan nolo ja aivoton."

"Miks se katto mua tolla ilmeellä, oonkohan mä loukannut sitä jotenkin?"

"Jos mä kirjoitan blogiini itsestäni, ajatteleekohan kaikki, että olen täynnä itseäni?"

"Jos mä sanon ostaneeni jonkun tavaran, niin pitääkö ihmiset mua täysin materialistisena pellenä?"

"Miks se ei moikannu mua, oonkohan mä tehnyt jotain väärää sen mielestä?"

"Kukaan ei tykkää musta."

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta uskoakseni saitte kiinni ajatuksesta, mitä aivoluteilu pitää sisällään. Voiko olla mitään turhempaa?



Olen ollut aina sitä mieltä, että kaikki tekomme voivat vaikuttaa jossain määrin toisiin, joten mitä tahansa teenkin on huomaavaista ottaa huomioon myös toiset. Kuitenkin, kaikella on rajansa ja edellä kuvaillut tunteet ja ajatukset keittävät pikkasen yli. Huomaatteko toisen niitä yhdistävän piirteen? Kyseessä on nelikirjaiminen sana, pronomini, joka ilmentää myös itsekkyyttä. MINÄ.

Eräs ystäväni totesi viisaasti puhuessaan omasta kokemuksestaan, että "kaikki toisten ihmisten ajatukset eivät aina liity minuun." Niinpä. Levottomuutta herättävät ajatukset voivat helposti saada yliotteen mielestä, jolloin ajatukset alkavat kulkemaan kehää ja vain oman navan ympärillä. Englanninkielinen sanonta "think outside the box" kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka hyödyllistä onkaan ajatella asioita itsensä ulkopuolelta. (En tosin sano, että se olisi aina helppoa.) Ehkä silloin asioihin saa uutta perspektiiviä ja voi oivaltaa, että kaikki ei aina todellakaan liity minuun. Aika vapauttavaa.



Vaikka en missään vaiheessa halua vähätellä kenenkään tunteita -edes omiani- niin aina ne tunteet eivät kuitenkaan kerro sitä koko totuutta. Jos esimerkiksi minusta on tuntunut, että joku saattaa ajatella minusta jollain tietyllä tavalla, asia ei useinkaan tai todennäköisimmin olekaan niin. Ja toisaalta, vaikka tämän kaltaiset tunteeni pitäisivätkin sillä hetkellä paikkansa, maailmani ei siihenkään tarvitse kaatua. Voin paljolti itse vaikuttaa miten tiettyihin asioihin suhtaudun ja annanko niiden viedä mielenrauhani.


Näitä ajatuksia nimittäin ylös näpytellessäni oivalsin, kuinka minun tulee edelleen nöyrtyä oman itseni edessä kohdaten rohkeasti ne vajavaisuudet, joita luonteessani ja persoonassani tunnistan. Toisaalta, en saa unohtaa olla itseäni kohtaan armollinen vaan yritän vastakin olla itseni paras kaveri. 

Tunteet tulevat ja menevät -myös kielteiset. Toivon, että me kaikki samankaltaisten ajatusten kanssa pystyisimme muistamaan että ahdistavimmatkin tunteet menevät ohi ja niiden tilalle on mahdollista saada rauha. Tsemppiä ja tyyneyttä siis meille kaikille. <3
Ps. Mitähän musta nyt ajatellaan kun avasin taas mieleni sopukoita? Luuleekohan kaikki, että mä haluan vaan huomiota? ;)

22 kommenttia:

  1. Ei me luulla <3 me ollaan ä ä r i kiitollisia näin upeasta kirjoituksesta jonka kynäsi taas kirjoitti. Me kiitetään ja kumarretaan <3 k i i t o s <3

    Allekirjoitan, sitähän samaa täälläkin usein päässä pyöritetään. Tänään tosin jotain aukeni jopa.... aamulla katsoin telkusta ohjelman erityisherkkyydestä sekä tein testin jonka tuloksen arvasin. Vaikka ei ihan tähän asiaan suoraan mutta viitaten kuitenkin kirjoittamaasi. Se kosketti ja osui itseeni täysin! Tunnistin heti itseni.

    Vielä kaunein kiitos sinulle tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevista sanoistasi S! On vapuattavaa tajuta syyt omille ajatusmalleilleen ja sitä kautta myös hankkia tyäkaluja mielen eheytymiseen. Erityisherkkyydessä on paljon samaa kuin läheisriippuvuudessa, tuttuja tunteita siis täälläkin!
      Oikein rentouttavaa minilomaa teille Tallinnaan ja mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. ❤ Ei luule... Jatka matkaasi samaan suuntaan sisko, lopussa odottaa mahtava palkinto ja matkan varrellakin on ĺuvassa kivoja hetkiä 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta siskoseni. Ihana ajatus nähdä tämänkin tilanteen yli, kiitos! <3

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu ja tunnistan niin monta aivoluteilun kysymystä itsessäni... Hienoa, että kirjoitit tämän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä Anu. <3 Onneksi tässä lohduttaa se, ettemme ole yksin omien luteilujemme kanssa, vertaistuki tässäkin asiassa on siis voimaannutavaa.

      Poista
  4. Upea kirjoitus! Ja luin muuten yksi päivä sitä sun kirjoitusta läheisriippuvuudesta ja meinasin purskahtaa itkuun... Alkoholistin lapsena tunnistin itseni siitä kirjoituksesta, kuinka nuorempana sitä keksi kaikenlaisia selityksiä sille, miksi äiti ei voinut osallistua johonkin tai miksei meille nyt voinut tulla leikkimään. Äitini ei edelleenkään myönnä omaa alkoholiongelmaansa, mutta minä kyllästyin jossain vaiheessa peittelyyn ja olen nykyisin hyvin tarkka siitä, että jos äitini esim. soittaa humalassa, minä lopetan puhelun samantien. Jonkinlaista irtaantumista on siis havaittavissa ja yksi selvä irtiotto oli muuttoni lähes 500 kilmomerin päähän. Tieto siitä, että äiti ei yhtäkkiä ilmesty umpihumalassa ovelle, on jotenkin vapauttavaa. Tunne siitä, että minä en ole vastuussa äidistäni. Kiitos siis upeista kirjoituksista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso lämmin syli sinulle Jossu! Alkoholismi on ruma sairaus, joka väsyttää läheiset alkoholistin ympärilä. Häpeä saa läheiset keksimään alkoholistin käytökselle vaikka mitä selityksiä ja se on todella kuluttavaa. On kuitenkin rohkaisevaa kuulla, että tätä nykyä tunnistat omat rajasi etkä anna alkoholistin hallita enää elämääsi. Kaikista tärkeintä onkin siis pitää huolta omasta hyvinvoinnista näissä vaikeissa tilanteissa. Ja tosiaan, et ole vastuussa äidistäsi vaan ainoastaan itsestäsi. <3 Vertaistuellinen halaus täältä! <3

      Poista
    2. Jossulle halaus! Tunnistan itseni tuosta kirjoituksestasi, äidin alkoholismi on vielä jotenkin hävettävämpää kuin isän (tai näin minä kuvittelen).

      Poista
  5. Mulle käy keväisin usein samoin! Saa nähdä miten käy tänä vuonna. Vaikka luulisi, että valo innostaa ja piristää niin aivot tekeekin tepposet ja tosiaan vaipuvat hetkeksi alakuloon. Ihan mahtava kirjoitus Jenna, ei olekaan tärkeämpää kuin olla itselleen elämässään rehellinen ja tosiaan olla aivoluteilematta. Itse tein niin aika isostikin, elämä on muuttunut paljon ja sydän keventynyt hurjasti. Kuinka puhdistavaa onkaan antaa muillekin osa langoista, joita on pitänyt ikuisuuden tiukasti vain omissa käsissään ja hyväksyä se, ettei omatunto kolkuta. Että elämä menee eteenpäin ja kaikki on hyvin vaikka ajatteleekin myös itseään.
    Toivon Jenna sulle ihania kevätpäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia tulevaan kevääseen Kaisa ja kiitos mieltä ja sydäntä lämmittävistä sanoistasi! <3
      Rehellisyys omista tunteista niin itselle kuin toisille ei aina ole helppoa (todellakaan!) mutta se puhdistaa aivan kuten sanoit! Olen huomannyt, että omien tunteiden ja voimien rehellinen itsetutkistelu myös keventää stressiä ja henkistä taakkaa omilta harteilta. Rehellisyys on siis osa toipumista.

      Pidin kuvauksestasi lankojen kiinni pitämisestä, tuon tahdon muistaa!<3 Kiitos viisaista ajatuksistasi, olet sydämellinen ihminen!

      Poista
  6. YepYep! Samat ajatukset hyörineet ja pyörineet täälläkin!!Onneksi ei oikeastaan enää, vaikka välillä saattaa yrittää tulla mielensopukoihin, mutta aika hyvin ne saa puhallettua pois!!

    Kiitos tästä ja olet niiiin oikealla tiellä <3 <3 Oi vitsit, jotenkin must aina tuntuu siltä, että meil ois niin paljon juteltavaa ja varmaa niin paljon jaettavaa sekä opittavaa toisiltamme! Sama "vamma", kun meitä vaivaa!!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis hyvänä esimerkkinä toipumisesta, kiitos siitä! <3 On kannustavaa kuulla, että tämän kaltaiset aivoluteilut on mahdollista jättää taakse ja odotan sitä aikaa kun itsekin voin sanoa samat sanat kuin sinä! Täsät aiheesta varmasti riittäisi jaettavaa toisillemme, olen ehdottomasti samaa mieltä!

      Poista
  7. Hienosti jälleen kirjoitettu ystävä, tekstejäsi on ihana lukea, sillä aitous välittyy lukijalle. <3 Olet hieno ihminen Jenna, ja olen hyvin kiitollinen että olen saanut tutustua sinuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisabete. <3 On niin häkellyttävää huomata, miten toiset näkevät itsensä niin eri tavalla. Olen todella kriittinen itsellesi ja siksi kauniit sanasi pistivät miettimään ovatko ne todella kirjoitettu minusta! Kiitos siis niistä, tulen varmasti lukemaan nämä ajatuksesi uudestaan ja uudestaan! <3

      Poista
  8. Upee kirjotus!❤ ihanaa kun pystyt kirjoittamaan tälläisiä kirjoituksia!:) itellä musiikin kuuntelu saa ajatukset kasaan, mutta jokasella se menee erilailla! Arvostan ja katson sua ylöspäin❤ ihana olet❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja voi että, ihan samalla viivalla ollaan. <3 Musiikki on itsellenikin todella tärkeä voiman lähde, olemme siis siinäkin suhteessa samaanlaisia. :) Ihana sinä! <3

      Poista
  9. Tunnistin samoja tuntemuksia itsessäni aiemmin. Nyt kun odotan esikoista ovat kaikki nuo kuvailemasi tunteet kaikonneet raskausaikana ainakin hetkellisesti kun ajatukset suuntautuvat pois itsestä. Tosi hyvin mietitty, että olisi varmasti ihan hyvä kehittää itsetuntoa. Otan tästä kopin, mikäli tuntemukset palaavat :) . Me naiset tuppaamme liikaa miettimään sitä mitä muut ajattelevat. Olisi helpompaa kun olisimme omia itsejämme ja antaisimme muiden mietteiden jäädä taka-alalle. Ulkopuolisen silmin tuntuu pahalta, että tunnet näistä asioista mitä tunnet/kuvittelet. Olet riittävän hyvä sellaisena kuin olet (ja oikeastaan paras mahdollinen) ja enempää ei tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kitos todella paljon ajatuksistasi, pohdin sanojasi pitkään ja sain niistä monia oivalluksia, kiitos.
      Tosiaan, toisiin keskittyminen vie pois lian huomon itsestään, tuo oli todella hyvin sanottu ja näinhän se on! Voi kun aina muistaisi suhtautua itseensä armollisemmin eikä aina lyödä itseään omilla ajatuksillaan. Sait minut ymmärtämään tämän asian selvemmin ja minulle tuli tästä oivalluksesta rauhallinen olo. Kiitos siis kannustavasta esimerkistäsi ja huomaavaisista sanoistasi, haluan tallettaa nämä ajatukset sydämeeni. <3

      Poista
  10. Niin hieno kirjoitus jälleen <3 Aivoluteilu, harrastan sitä itse ihan liikaa! Ihan kun sillä oikeasti olisi mitään väliä, mitä toiset minusta, sanomisistani tai tekemisistäni ajattelee, jos itse seison niiden takana.. Mutta silti päässä pyörii usein juuri nuo listaamasi ajatukset.. Ihmisenä elo on välillä niin vaikeaa :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!