Tee-se-itse tuikkukipot

23. marraskuuta 2015


Heipä hei!

Eräänä päivänä meille lenteli DIY-kärpänen, joka ei purematta poistunut. Ikkunastamme sisään kaarrettuaan se iski terävät hampaansa hyppysiini ja sai minut nikkaroimaan kotitekoiset tuikkukipot varsin ekologisesti. Samalla kun kärpänen suristeli siipiään, se kuiskasi korvaani elokuussa ostetusta Lidlin kookosjätskistä, jonka kuoret olin pessyt, kuivattanut ja säästänyt. Kärpäsen mukaan voisin heittää kookosen kuoriin hieman koristehiekkaa, joka toimisi lämpöeristeenä tuikun ja kuoren välillä. Kiitin lentävää surriaista ideasta ja tyytyväisenä se lenti matkoihinsa seuraavaa tapaamisertaamme odottaen. 





Mistäköhän se pörriäinen tiesi meidän polttavan ahkerasti kynttilöitä? Ehkä se oli salaa tiiraillut ikkunan läpi, kuinka joka ilta sytytämme yhden jos toisenkin kynttilän tunnelman luojaksi -unohtamatta tietenkään höyryävän kuumaa teekupposta ja karvavilttiä niiden seuraksi. Ennen lähtöään kärpänen vielä muistutti, että kotoisan tunnelman luominen ei loppupeleissä ole mitenkään vaikeaa tai kallista; riittää kun voi nauttia tulen rauhoittavasta vaikutuksesta lämpöisessä kodissa ja ehkä vielä sen oman kullan kainalossa. Aika kiva pieni siivekäs olento, siis se kärpänen. :)

16 kommenttia:

  1. Kauniit - tykkään! Ruskean ja valkoisen yhdistelmä on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ruskea ja valkoinen on kyllä raikas yhdistelmä! :)

      Poista
  2. Voi mikä suloisuus tämä postaus oli <3 samainen kärpänen toi iloisen mielen tästä ihanasta postauksesta tänne :) <3

    Aivan ihanat tuikkuset <3

    Täällä matkataan kohti kotia hiljalleen, terveisiä Tukholmasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kertoa nämä terveiset kärpäselle mikäli vielä tulee meille uudestaankin vierailulle. :)
      Kiitos terkuista, odotan innolla Srokiksen kuvia!

      Poista
  3. Aivan ihanat!! Taidanpa kokeilla, sillä sopisivat meille niin hyvin :) Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  4. Ihanat rouheiset tuikkukupit, upeet! Mukavaa tiistaita ♡

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit! Luonnonmateriaalit ovat kyllä upeimpia kaikista :)

    VastaaPoista
  6. Yksinkertainen on kaunista! Noi on todellakin kauniit. Olit sitten vähän tuumailut jotain DIY-juttuja kun säästit kuoret :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!