Vihdoinkin seinällä! Stringin Pocket-hylly in action

22. lokakuuta 2015

Moikka moi!

Melkoinen syysmyrsky ainakin täällä etelässä tällä hetkellä! Oletteko pysyneet tuulen tuiverruksessa pystyssä vai menneet ihan mukkelis makkelis? Vaikka syksy onkin ruskansa puolesta aivan mahdottoman ihanaa aikaa, niin nämä myrskyt kera inhottavan piiskaavan tihkusateen voisi kyllä huolella skipata, vai mitä?


Myönnän, että kun ensimmäisen kerran näin tämän hyllyn jossakin sisustusblogissa, en ollut siitä niin kovin (lue: yhtään) innosunut. Hyllyn yksinkertaisuus ja kolkkous ei napannut sitten millään, mutta lopulta juuri näiden ominaisuuksien takia hyllyyn sitten ihastuinkin! Tilasin Pocketin siis Finnish Design Shopista  ja toimitus oli todella nopeaa; tilauksesta kului alle vuorokausi kun se saapui kotiovellemme! Hyllyn väriä valitessa ei myöskään ollut vaikeuksia, rakastan valkoista joten valkoinen Pocket it is!





Minua oli muuten hieman varoiteltu hyllyn seinään poraamisen kanssa. Kuulin, että joillain hyllyn kannattimet ovat ruuvien kohdalta napsahtaneet rikki, mutta me ei huomattu tällaista vaaraa. Liekö kannattimia sitten vahvistettu tehtaalla vai miten, mutta hyvin hylly saatiin asennettua ja varsin kivuttomasti.



Tykkäättekö te tämän sarjan hyllyistä vai onko se makuunne liiankin simppeli? Yritän viikonlopun aikana tai viimeistään alkuviikosta kuvata teille sen mainitsemani vaaterekki-ikea-lack-hylly-kokonaisuuden, siitä tuli aika kiva vaikka itse sanonkin! Tosin inspiraationa siihen toimi mikäs muu kuin Pinterest, johon olen jäänyt totaalisen koukkuun. Kiitos siitä kuullu rakkaalle ystävälleni Cudrylle! ;)

21 kommenttia:

  1. Wautsi wautsi wautsi <3 on se vaan niin ihana :) en saa enempää sanaa suusta, i h a n a <3

    VastaaPoista
  2. Samainen String löytyy valkoisena meiltäkin. Jännä, että itekin aluksi en oikein lämmennyt tälle hyllylle, mutta ajan myötä olen ihastunut siihen enemmän ja enemmän.. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! :) Se on jännää miten jostain aluksi oudolta tuntuvasta asiasta voikin alkaa tykkäämään! Minäkin tykästyn tuohon koko ajan enemmän ja enemmän. :)

      Poista
  3. Toi on tosi ihana ja itselläkin haaveessani. Jossain vaiheessa suunnittelin Ikean halppis versiota meille mut törkeesti sitä ei enää ole saatavilla, sekin oli kaunis hylly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitääh eikö sitä Ikean versiota enää ole?? Voi harmitus, sehän on ollut todella suosittu. Voi harmien harmi, sekin oli niin kaunis ja ajaton!

      Poista
  4. Pidän hyllystä kyllä todella paljon, siihen saa kauniisti tavaroita esille. Itselleni en sitä kuitenkaan huolisi, koska se tuntuu olevan kaikilla nyt :) Teillä on muutenkin todella kaunista :) T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anna! :)
      Se on kyllä totta, hylly on näkynyt monessa blogissa ja rehellisesti sanottuna mietin teenkö hyllystä oman postauksensa koska hylly on jo "niin nähty". :D Mutta on se kaunis hylly ja kiva siksikin että sitä voi jatkaa jatkopaloilla.
      Ihanaa pian alkavaa viikkistä sinulle!

      Poista
  5. Ringejä löytyy täältäkin eli on uponnut minunkin makuun :) Mutta nyt taitaa riittää!

    VastaaPoista
  6. Onhan tuo ihana hylly! Aivan upee! Mäinäkin katselin ihan vasta juuri samaa hyllyä. Ihanaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai katselit! On tämä kaikessa koruttomuudessaan vaan aika ihana. :)

      Poista
  7. Kaunista, pocket sopii teille aivan mahtavasti. <3 Itsekin haaveilin tästä pitkään ja uuteen muuttaessa pocket tuli lastenhuoneeseen. Mielelläni ottaisin tämän kyllä keittiöönkin... Eli täällä tykätään täysillä! :D

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, näihin saattaa iskeä himo kun yhden on hankkinut. Pocket on kiva malli kun sen voi yhdistää niin moneen eri tyyliin ja makuun. :)
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  8. Aina jaksaa ihastuttaa! Mäkin olen haaveillut tuota meille, mutta jostain syystä en ole sitä ostanut! Ehkä joku päivä!

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopisi teillekin todella kauniisti! :)
      Viikonloppuja myös! ❤️

      Poista
  9. Kaunis on tuo sinun versiosi ja sopii teille tosi kivasti!

    VastaaPoista
  10. Tykkään todella, eikai meiltä muuten näitä kaksin kappalein löytyisikään :) mutta tykkään vaan tästä hyllystä, niistä isommista kirjahyllyn/atk pöydän yms versioista en niinkään pidä. Jotenkin ne ovat silmääni liikaa :)
    Tähän hyllyyn liittyy myös eräs haasteellisempi asia; nimittäin sommittelu.. Meillä ainakin asetelmat vaihtuvat tiheään ja aina keksin uusia elementtejä lisättäväksi ja asetettavaksi esille ;) välillä tuntuu ettei hyvää symmetriaa tunnu edes löytyvän!
    Ihanaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogistasi hyllyä katsoinkin kun haaveilin hyllystä, voi oikeastaan sanoa että sinun kuvasi hyllystä oli viimeinen niitti ostopäätöksen teossa. :)

      Ja tuo sommitteluasia on niin totta! :D Meilläkin se on vaihtunut sitten näistä kuvista. Noh, ainakaan ei käy kotona aika pitkäksi kun voi suunnitella mitä hyllyyn laittaisi.

      Ihanaa viikonloppua teillekin! ❤️

      Poista
  11. Kivannäköinen hyllykkö :) Pelkistetty mutta kuitenkin jotenkin katseen kääntävä :) Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!