Ensimmäisenä pakkasaamuna

30. lokakuuta 2015

Moikkista moi!

Toissapäivänä oli upea aurinkoinen aamu kuten tänäänkin! Aurinko loisti säteillään kuin tilauksesta, sillä olimme sopineet noin viikkoa aikaisemmin lähellä asuvan kaverini kanssa lenkkitärskyt. En ollut alunperin suunnitellut ottavani kameraa mukaan kävelylle, mutta kun herätessä keltaisen tähden kimmellys pilkahti verhojen välistä, kameran mukaan nappaaminen tuntui itsestäänselvyydeltä. 





Lenkkipolulle saavuttuamme näkymä siellä olikin jo aika karu mutta silti omalla tavallaan kaunis. Harvoissa puissa oli lehtiä, mutta ruskan värittämät ja pakkasen huuruttamat lehdet olivat maassa kuin taideteoksia! Eikö olekin ihmeellistä, miten kaunis luonto voi olla aivan pienimpiä yksityiskohtia myöten, kuten esimerkiksi pienen pikkuruiset lehdet!



Onneksi tuli otettua kamera mukaan niin pystyi vielä taltioimaan loppusyksyn tunnelmia. Kävelyllä ollessa tuli myös sellainen olo, että lenkkeilyn (ja ylipäätänsä liikunnan) voisi taas pitkästä aikaa aloittaa. Usein ei vain tule yksin lähdettyä reippailemaan, joten mun rakkaat kaverit: jos kaipaatte lenkkiseuraa niin heittäkää whats appilla, mä oon niin messissä! :)


Viikinloppuja kaikille!

18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia olet onnistunut nappaamaan :)

    VastaaPoista
  2. Nuo pakkas aamut ovat niin mahtavia <3 itsekin onnistuin yhtenä aamuna ikuistamaan nuita hetkiä :) näyttää nämä kuvat niin superi kauniille :) <3

    Viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luvassa on siis varmaan blogissasi kauniita kuvia! :)

      Poista
  3. Tuona aamuna kun meillä näytti lämpömittari olevan pihalla -10 astetta pakkasta, ei ollut mieli korkealla :D pikkuhiljaa sitä sitten töihin päästessä oli jo tottunut lämpötilaeroon. Ihania kuvia sai sinä aamuna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaiks! Miten sitä taas tottuu koviin pakkasiin kun jo parikin miinusastetta saa palelemaan, vaikka kuura niin kaunista onkin! :) Ja kiitos, ilma oli todella otollinen kuville!

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia! Kyllä ilmat ovat suosineet meitä ja ihana aurinko <3 <3 Nähdäänkö huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saadaan nauttia aurinkoisesta sykystä vielä pitkään. :)

      Poista
  5. Oi kun oot saanu otettuu hyvii kuvii❤ Hyvää viikonloppua teille❤❤

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia! Syysluonto on kaunis vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä ihmeellinen ja kaunis karunakin. :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Just aattelin tänään ihan samaa! Pakkasluonto on hienon näköinen :) Ihanaa viikonloppua! Toivottavasti nähdään huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasluonnossa on oma uniikki hohteensa! Kyllä me varmaan huomenna törmätään. :)

      Poista
  8. Tämä kaunis lokakuu ansaitsee tulla kuvatuksi. Kauniita kuvia. Kiitos!
    Hyvää Pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ansaitsee, onkin ollut kaunis ja yllättävän lämmin syksy tähän asti! :)

      Poista
  9. Pakkasaamut on kauniita luonnossa <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, luonto on kaunis joka vuodenajalla. Mukavaa viikonloppua sinullekin! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!