Pala Tallinnaa

14. toukokuuta 2015

Heippa kaikille! Monilla onkin tänään vapaapäivä ja oma torstaini kuluu työn merkeissä. Kirjoittelen juuri kahvitauollani. Näppärää tämä nykyajan tekniikka; sen kun vaan päivittelee puhelimen kautta blogia.
Olin viime maanantaina parin kaverini kanssa päivän reissulla Tallinnassa. Olimme suunnitelleet matkaa noin kuukauden ajan ja odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Visiitti Tallinnaan oli tervetullut tahdinvaihdos arkeen ja reissusta jäi muistoksi muutamia kuviakin. Kuten jo aikaisemmin ehdin kirjoittaa, shoppailusaaliini jäi tällä kertaa aika laihaksi mutta olen tyytyväinen niihin mitä löysin! Kiinnostaisiko teitä erillinen postaus tuliaisista?
Matkustimme Eckerö Linella, koska se lähtee aamulla aikaisin ja saapuu vasta myöhempään illalla. Maissaolo aikaa jäi siis muutama tunti enemmän kuin Viikkarilla olisi jäänyt. Tahdoimmekin ottaa päivän rennosti ilman, että täytyy juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Suuntasimme ensin Viru keskukseen shoppailemaan ja sieltä syömään vanhaan kaupunkiin. Valitsimme ruokapaikaksi jo tutuksi tulleen Clayhillsin joka sijaitsee ihan torin lähellä osoitteessa Pikk 15. Clayhills on brittiläinen ruokapaikka, jossa on hieman tyylikästä pubitunnelmaa. Pihvejä sieltä ei saa mutta kaikkea muuta kevyempää ja täyttävämpää ruokaa kylläkin!
Syönnin jälkeen sompailimme vielä vanhassa kaupungissa ja ihailimme lukuisia kukkia. Reissu meni mukavasti ja vaikka olinkin hieman skeptinen laivan suhteen, se yllätti ihan positiivisesti. Kuuntelimme paluumatkalla lahjakasta trubaduuria ja laivan lipuessa kohti Helsinkiä minulle tuli halu päästä Tallinnaan pian uudestaan! :)
Millaisia kokemuksia teillä on Tallinnasta ja jos on heittää ehdotuksia hyvistä hotelleista (haavilen parin päivän reissusta Tallinnaan ensi kuussa) niin kertokaa ihmeessä. Nyt mukavaa päivää. Tämä rouva jatkaa töitä. Heips!

9 kommenttia:

  1. Mäkin kävin just toissapäivänä Tallinnassa ja oli hauska reissu :))

    VastaaPoista
  2. Tallinna <3 aina yhtä ihana :) parin yön reissu on aina ihan huippu :) hotelli europa ihan satamassa on aivan huippu ja nyt kk sitten oltiin radisson sky blue?! :) joka oli todella hyvä myös. Vanha kaupunki hurmaa kerta toisen jälkeen <3

    Voi Jenna mitkä kuvat olet taltioinut reissusta <3 ihania ihania ja vielä kerran ihania <3 kiitos tästä piristyksestä työpäivän jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Europasta olenkin kuullut hyvää! Se voisikin olla hyvä vaihtoehto. :) Innostuin taannoin kun postasit Tallinnasta ja tuli fiilis, että pakko päästä siellä käymään! Ja voi kiitos! <3

      Poista
  3. Ihania kuvia! Oliko hyvä ruoka ravintolassa? Tallinnaan ollaan kans lähössä kuukauden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Söin kanaruukun ja hyvää oli! Ihanaa matkaa teille!

      Poista
  4. Tallinna on kaunis, varsinkin keväällä ja kesällä <3

    VastaaPoista
  5. Mulla on Tallinna vielä käymättä, kuulostaa ja näyttää ihanalta kaupungilta :) Kiva blogi sulla!

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Täytyykin tulla vastavierailulle. :) Ja Tallinna kannattaa ehdottomasti kokea!

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!